Valtion kädenojennus lisää vahvaa virettä

Vaasan valinta Suomen yhdeksi kasvukaupungiksi on odotettu lisäsysäys myötätuuleen, joka seudulla nyt puhaltaa. Näyttää siltä, että Vaasan vire huomataan nyt myös Helsingissä.

Vaasa on jatkossa yksi kuudesta kaupunkiseudusta, joiden hallitus arvioi jouduttavan Suomelle elintärkeää talouskasvua. Vaasa, Lappeenranta-Imatra, Oulu, Tampere, Turku ja Joensuu sekä pääkaupunkiseutu valittiin kasvusopimuskaupungeiksi 2016–2018.

Vaasassa tämä ei ole yllätys, sillä seudun kansainväliset yritykset tekevät juuri sitä, mitä Suomessa tarvitaan: vievät suomalaisia huipputuotteita maailmalle. Se hyödyttää koko Suomea Hangosta Ivaloon.

Kasvusopimuskaupungit tulevat korvaamaan "Inka – innovatiiviset kaupungit" -hankkeen, jota on toteutettu 2014–2017. Vaasa on ollut siinä keskeisesti mukana.

Inka pyrkii synnyttämään korkeaan osaamiseen perustuvia yrityksiä. Vaasa otti Inkan tosissaan, minkä yhä vankistuva ja Pohjolan tasolla poikkeuksellinen energiakeskittymä todistaa.

Ajatus kasvun suunnista on taloustaantuman aikana muuttunut. Matti Vanhasen (kesk.) hallitus jakoi Suomen seitsemään yli 100 000 asukkaan keskuskaupunkiin kaupunkipolitiikan periaatepäätöksessä 2009.

Helsingin lisäksi Tampere, Turku, Lahti, Oulu, Kuopio ja Jyväskylä kuuluivat Vanhasen kärkikaupunkeihin.

Nyt kasvua pyritään vauhdittamaan siellä, missä vire on jo valmiiksi vahva. Rahaa ei jaeta vain väkiluvun perusteella. Se ajatus voi myöhemmin vetää mukaansa myös muun Suomen.

Kasvusopimuksen tarkoituksena on lisätä liiketoimintaa ja saada ihmiset työskentelemään yli kuntarajojen. Vaasan seudulla niin jo tapahtuu, vaikka kuntarajat jarruttavat ja luovat lisäkustannuksia moniin kehityshankkeisiin.

Olisi hyvä, että turhista rajoista päästäisiin eroon sekä kuntien että maakuntien tasolla.

Vaasa käy neuvottelut valtion kanssa maalis-huhtikuun aikana ja sopimukset allekirjoitetaan kevään kuluessa. Määrärahaa on tarjolla noin 15 miljoonaa euroa vuosiksi 2016–2018.

Moni voi kysyä, jääkö ohjelma vain byrokraattien näpertelemäksi kauniiksi visioksi. Kysymys on aiheellinen.

Tärkein merkitys valinnalla on seudun tunnettuudelle. Rahoituksen hakeminen todennäköisesti helpottuu tärkeisiin kehittämishankkeisiin. Joka asiaa ei tarvitse selittää a:sta lähtien.

Vaasassa vedetään nyt yhtä köyttä pohjalaiseen tyyliin, sillä Vaasan hakemuksen laativat kaupunki, korkeakoulut, kehitysyhtiöt ja elinkeinoelämä.

Valtion tukipäätös Merenkurkun laivasta osoitti, että jopa itsestään selviltä näyttävät hankkeet voivat kääntyä vaikeiksi, jos poliittinen vääntövoima puuttuu. Silloin auttavat tosiasiat: tieto työpaikoista, talouskasvusta ja siitä, että seutu kuuluu kasvualueisiin.

Vaasa on rynnistänyt vaikeiden aikojen yli kohti Suomen kärkeä. Nyt on otettava etsikkoajasta kaikki irti.

Mukaan hyvään imuun kannattaa ottaa myös Seinäjoen seutu, sillä vahvavireiset pohjalaiskaupungit voivat yhdessä nousta aivan Suomen kärkeen.

Kommentoi