Pääkirjoitus: Surkeasti epäonnistunut Yle käänsi selkänsä Vaasalle ja pohjalaisille – Jos jääkäreiden satavuotisjuhlissa ei ole uutista, ei ole Viron satavuotisjuhlissakaan

Ylen viikonlopun toiminta Vaasassa pidetyssä jääkärijuhlassa oli surkeaa. Massiivinen tapahtuma ei päässyt edes Ylen iltauutisiin, toisin kuin Viron satavuotisjuhla, YK:n turvallisuusneuvoston käänteet ja maahanmuuttajien työllistyminen.

Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen puolustelee jääkärijuhlan ohittamista sillä, ettei siinä ole uutista. Samalla logiikalla Viron satavuotisjuhlissakaan ei ole uutista. Maahan itsenäistyi jo sata vuotta sitten. Silti Yle uutisoi siitä koko voimallaan.

Yle voi jättää uutisoimatta kaikki vanhat tapahtumat Suomen sisällissodasta Estonian uppoamiseen. Miksi vaivautua? Nehän tapahtuivat jo.

Monesta pohjalaisesta tuntuu kansallisia tiedotusvälineitä seuratessaan kuin Pohjanmaata ei olisikaan.

Kun Vaasan keskussairaalan päivystys keräsi kymmenentuhatta ihmistä kaduille, esimerkiksi Helsingin Sanomat ei maininnut asiasta sanallakaan seuraavan päivän lehdessä. Mielenosoitus näkyi hyvin vähän medioissa. Sen sijaan sairaalamielenosoitusta edeltänyt rasismin vastainen 15 000 hengen mielenosoitus Helsingissä uutisoitiin näyttävästi.

Yksityisyritys saa toki uutisoida, mitä haluaa. Yleä rahoittavat veronmaksajat. Pohjalaiset maksavat saman veron kuin helsinkiläiset, mutta Pohjanmaalle sijoittuvat kansalliset tapahtumat näyttävät olevan alempiarvoisia. Jos sama tapahtuma olisi ollut Helsingissä, se olisi ollut mahtava mediaspektaakkeli.

Puheet paikallisesta juhlasta ovat pötyä. Jääkäreiden kotiinpaluun satavuotisjuhla oli kansallinen ja kertoo historian käännekohdasta.

Tuhannet ihmiset seurasivat tuhatta sotilasta. Mukana marssi saksalaisiakin sotilaita. Paikalla olivat puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.), puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ja Saksan valtiosihteeri Ralf Brauksiepe.

Nukahtamista puolustellaan myös sillä, että Yle on kokonaisuus, ei vain iltauutiset. Jääkärijuhla näytettiin suorana Yle Areena -verkkopalvelussa. Lähetystä oli katsonut maanantai-iltapäivään mennessä 8 500 katsojaa.

Julkisuusarvo ei ole missään suhteessa television iltauutisiin. Esimerkiksi sunnuntaina Ylen puoli yhdeksän uutisia katsoi 1 048 000 ihmistä, kertoo katsojamääriä mittaava yritys Finnpanel.

Tärkeimmät asiat ovat Ylen iltauutisissa. Jos ne eivät ole siellä, ne eivät ole tärkeitä. Suurin osa suomalaisista ei saanut koskaan tietää juhlasta.

Ylen verkon pääuutissivulla jääkäritapahtuma näkyi yhdessä uutisessa. Yhtä paljon tilaa saivat kuningatar ja kala eli lomaileva Tanskan kuningatar ja kiista lohen omistusoikeudesta.

Viroa käsiteltiin laajasti. Ylen torni valaistiin Viron kunniaksi, suomalaiset onnittelivat naapuria, Suomessa liputettiin ja Viron suurlähettilästä, puhemiestä ja tallinnalaisia kuultiin. Yksi juttukokonaisuus oli viroksi.

Pohjalainen ei voi iloita kilpailevan Ylen nukkumisesta. Lehtemme haluaa vahvistaa pohjalaista menestystä. Vaikka Helsingin mediataloille Pohjanmaa merkitsisi nollaa, Pohjalaisen menestys on riippuvainen alueen ja sen ihmisten menestyksestä. Itsenäistymiskehityksessä olennaisen Pohjanmaan huomiotta jättäminen on kansallisen historian ja samalla pohjalaisten ihmisten vähättelemistä.

Kommentoi