Pääkirjoitus: Saaristossakin oikeus saada apua lääkärihelikopterilta

Suomeen perustetaan kaksi uutta lääkärihelikopterin tukikohtaa. Toisin sanoen kaksi uutta aluetta Suomessa saavat omat lääkärikopterinsa. Se on hyvä päätös.

Erinomaiseksi sen tekee se, että niistä toisen sijoituspaikka tulee olemaan laaja Pohjanmaa. Tukikohta on todennäköisesti joko Vaasassa tai Seinäjoella. Sairaanhoidossa Ouluun suuntautuvaa Kokkolaa ei pidetä todennäköisenä.

Valtioneuvoston esitys tukikohdasta tullee syksyllä. Kopterit otetaan käyttöön vuonna 2022.

Vaikka päätös on hyvä, luvassa on jälleen köydenveto Vaasan ja Seinäjoen välillä. Se on jo alkanut.

Vaasan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Hans Frantz (r.) sanoo, että lääkärihelikopterin luontevin sijoituspaikka on Vaasa. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki sanoo, että väestön saavuttamisen kannalta tukikohta on ehdottoman perusteltua sijoittaa Seinäjoelle (Pohjalainen 13.4.).

Kummankaan mielestä toisenlaista johtopäätöstä ei voi tehdä, kun katsoo karttaa.

Vaasan sairaanhoitopiirin näkemys on oikea. Ainoa oikea ratkaisu on sijoittaa lääkärihelikopteri Vaasaan.

Vaasaa puoltavat painavat syyt, kuten se, että kaupungista on Suomen pisin matka yliopistosairaalaan. Lisäksi meri ja saaristo tekevät olosuhteista erityiset ja haastavat. Apua voidaan tarvita paikoissa, joita on vaikea saavuttaa muuten kuin ilmasta.

Siksi Pohjanmaalle onkin hankittava kopteri, joka on käytännöllinen sekä maalla että merellä. Yksi peruste Vaasalle on tietenkin myös alueen kaksikielisyys.

Etelä-Pohjanmaalta yritetään ampua alas Vaasan perusteluita. Siellä saaristo nähdään meripelastuskohteena, ja Pihlajamäki kehottaa hoitamaan saariston avun tarpeen yhteistyössä Uumajan kanssa. Uumajalla on meripelastuskykyinen kopteri.

Näkemys on enemmän kuin erikoinen.

Jos ja kun Pohjanmaille viimein saadaan lääkärikopteri, pitää sen tietenkin olla sellainen, jolla voidaan auttaa alueen kaikkia asukkaita, myös saaristolaisia ja saaristossa liikkuvia. Heitä ei kuulu sysätä naapurivaltion avun ja hyväntahdon varaan.

Heillä pitää olla samanlainen oikeus lääkärihelikopterin apuun kuin muillakin suomalaisilla ja pohjalaisilla.

Valitettavasti lääkärihelikopteriasiassa itää mahdollisuus riitaan, kateuteen ja vuosien kaunaan.

Terhi Ekola

Kommentoi




  • Pääkirjoitus: Wasa Stationin toteutuksessa täytyy ottaa huomioon huoli keskustan vetovoimasta

  • Pääkirjoitus: Vaasan ydintä vahvistettava

  • Pääkirjoitus: Vaasan rantamaiseman kehittäminen voi saada tänään historiallisen sysäyksen

  • Pääkirjoitus: Jättimarketit ja verkkokauppa ajavat keskustan kivijalkaliikkeet ahtaalle

  • Pääkirjoitus: Facebookin alusta vuotaa ja syö jätin luottamusta