Pääkirjoitus: Rikosilmoitus ja anteeksipyyntö antavat omituisen kuvan Mustasaaren johdosta

Vaasan kaupungin ympärille tiiviisti kietoutunut Mustasaari on kunta, jolla menee kohtuullisen hyvin.

Viime viikolla kunnanvaltuuston budjettikokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden investoinnit, jotka sisältävät muun muassa isoja parannuksia vanhusten ja koululaisten palveluihin.

Tällä viikolla Mustasaari sai valtakunnallista huomiota, kun Helsingin Sanomat julkisti valtakunnallisen vertailun nuorten syrjäytymisestä.

Pohjanmaan kunnat Kruunupyy ja Mustasaari ovat aivan maan kärkipäässä kun mitataan, kuinka hyvin nuorisolla menee. Kun nuorilla ovat nyt asiat hyvin, näyttää myös mustasaarelaisten tulevaisuus ruusuiselta.

Ikävän sävyn tämän onnelan elämään ovat tuoneet Mustasaaren kunnan johdon ja päättäjien keskinäiset kiistat. Ne antavat kuvan kunnasta, jossa hallinto ei ole täysin kunnan asukkaiden ansaitsemalla tasolla.

Kunnanhallitus käsitteli maanantaina rikosilmoitusta, jonka kunnan vt. kansliapäällikkö Niklas Granö oli tehnyt kunnanvaltuutettu Samuel Bromanin (r.) Facebook-julkaisusta. Valtuutettu oli julkaissut suljetussa ryhmässä asiakirjoja, jotka kansliapäällikön mukaan olivat keskeneräisiä ja siten salassa pidettäviä.

Pohjanmaan poliisi tutki asian ja totesi, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Kunnanhallitus päätyi esittämään valtuutetulle anteeksipyynnön tapahtuneesta.

On harvinaista, että kunnanhallitus joutuu pyytämään anteeksi virkamiehen toimia. Se on myös todella noloa. Noloa on sekin, että asiakirjan julkaisusta vihjasi kansliapäällikölle kunnanvaltuuston puheenjohtaja Carola Lithén (r.).

RKP:n valtuustoryhmä piti kokouksen, jossa arvioitiin, voiko Lithén jatkaa puheenjohtajna vai onko luottamus menetetty. Äänestyksen jälkeen päätettiin, että hän jatkaa.

Samuel Broman teki viime vuonna aloitteen kuntaliitosneuvotteluihin ryhtymisestä Vaasan kanssa. Hänen aloitteensa hyväksyttiin valtuustossa syyskuussa.

Viime viikkojen tapahtumat herättävät kysymyksen, olisiko rivivaltuutetun vastaava toiminta sosiaalisessa mediassa nostattanut samanlaista myrskyä.

Kommentoi