Mäkysen arvioissa on järkeä

Demarivaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Matias Mäkynen Vaasasta arvostelee ankarasti maanantain valtuustotyöskentelyä (Pohjalainen 18.10.).

Hänen mielestään demokratiaa jopa halveksuttiin. Tuntikaupalla pidettiin tyhjiä, valmiiksi kotona kirjoitettuja puheita, joista puuttui muutosesitys, keskustelu tai kysymys.

Tuo on rohkeaa kritiikkiä melko tuoreelta, joskin jo arvostetulta, vaikuttajalta. Joku konkari voisi ajatella samasta asiasta toisin.

Mutta Mäkynen ei pelkästään arvostele. Hän tarjoaa neuvoja. Hän opastaa puheenjohtajaa vaatimaan asiassa pysymistä. Hän myös myöntää, ettei tyhjän jauhaminen ole aina valtuutettujen syytä. Asioita on vaikea selvittää. Seuraus on, ettei tiedetä mistä päätetään.

Mäkynen tulee oikeaan johtopäätökseen. Kun ei ymmärretä kokonaisuutta, tartutaan yksityiskohtiin. Tuosta on esimerkkejä. Eikä ole ihme, että oikeustieteen opiskelija nostaa kaiken yläpuolelle tiedon, mutta tunnustaa samalla järjettömän aikapulan.

Hän toivookin uuteen kuntalakiin kantaa ammattimaisista kuntavaikuttajista. Hallituksen johdosta voisi lähteä liikkeelle, ei kuitenkaan henkilöön sidotusti. Päätoimiseksi räätälöity Seppo Rapo (kok.) ei siis käy, mutta "päätoiminen ei-vielä-kukaan" saisi tuen.