Latteaa puhetta turvallisuudesta

Suomen ja Ruotsin johtavilla poliitikoilla on jo vuosia ollut tapana tuoda lehtien palstoille yhteisiä turvallisuuspoliittisia kannanottoja. Kovin paljon niistä ei ole jäänyt käteen eikä jäänyt tälläkään kerralla, kun pääministerit Juha Sipilä (kesk.) ja Stefan Löfven (sd.) julkaisivat yhteisen kirjoituksensa sunnuntaina Lännen Median lehdissä sekä Ruotsissa Dagens Nyheter-lehdessä.

Päällimmäiseksi noista kirjoituksista on jäänyt vaikutelma, että naapurukset vakuuttelevat toisilleen pysyvänsä tulevaisuudessakin puolustusliitto Naton ulkopuolella.

Viesti on ollut, että "emme liity Natoon, emmehän". Toki heti perään on korostettu molempien maiden tiivistyvää yhteistyötä Naton kanssa, kuten nytkin.

Puheet Suomen ja Ruotsin kiinteämmästä yhteistyöstä turvallisuuspolitiikassa ovat voimistuneet aivan viime vuosina kovasti.

Juuri nyt Venäjän laittomat toimet Ukrainassa ja kasvanut jännitys Itämeren alueella ovat lisänneet halua yhteistyöhön.

Syyrian kaaos sekä sitä seurannut pakolaisongelma ovat lisänneet merkittävästi painetta sekä Ruotsissa että Suomessa.

Vähitellen pitäisikin ryhtyä antamaan vastauksia myös siihen, mihin pienten naapurusten yhteistyöllä lopulta tähdätään ja mihin turvallisuuspoliittiseen ongelmaan sen arvioidaan vastaavan.

Yksi maille yhteinen uhkakuva on, että tilanne kiristyy lähialueilla äärimmilleen ja jopa sotilaalliseksi kriisiksi.

Edes hyvällä tahdolla ei voi nähdä, että pienten yhteistyö olisi läheskään yhtä hyvä henkivakuutus kuin jäsenyys puolustusliitto Natossa.

Naton ylivertainen merkitys on sen pelotevoimassa, joka on pitänyt sen rajat aina rauhallisina. Niinpä sen rajojen ulkopuolella on enää kourallinen EU:n jäsenmaiden kansalaisista.

Viime kädessä EU:n Nato-maita kiinnostavat vain yhteisen puolustusliiton kuviot. Pienet ja liittoutumattomat maat ovat auttamatta marginaalissa.

Mihin tarvitaan kahden pienen liittoutumattoman yhteistyötä, kun tarjottimella on monin verroin tehokkaampi Nato-yhteistyö?

Turvallisuuspolitiikassa pitää varautua kaikkiin mahdollisiin kehityskulkuihin.

Suomi–Ruotsi-yhteistyö voi olla turvallisuuden tunnetta tuova vastaus rauhanajan päivänpaisteessa, mutta ei pahan kriisin tullessa.

Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi Suomessa korostetaan mielellään myös EU-maiden yhteisen turvallisuuspolitiikan merkitystä. Sillä saralla askeleet ovat kuitenkin olleet toivottoman pieniä.

Tällä haavaa kaikkein paras tae Suomelle on oma vankka puolustus. Se yhdessä Nato-jäsenyyden kanssa olisi kova sana. Ruotsi-yhteistyö on tuossa kuviossa vain sivujuonne.

Todellista lisäarvoa kahden pienen liittoutumattoman yhteistyö voi kuitenkin antaa ajan oloon sillä tavoin, että molempien kynnys hakeutua Natoon alenee olennaisesti.

Kommentoi