Kolhut saavat jäädä ilmoittamatta

Korkein oikeusymmärrys suhahtaa välillä yli arkijärjen.

Jos kolaroit toisen autoa parkkipaikalla, sinun ei tarvitse ilmoittaa siitä lommoutuneen auton omistajalle. Paperilappuset tuulilasiiin voivat siis jäädä raapustamatta.

Korkein oikeus (KKO) linjasi asiasta keskiviikkona. Ennakkotapauksessa on kyse Helsingissä huhtikuussa 2009 sattuneesta kolhaisusta, jossa autoilija raapaisi pysäköidessään toista autoa, eikä jättänyt siitä mitään viestiä.

KKO perustelee päätöstä itsekriminointisuojalla eli sillä, että itseään ei tarvitse ilmiantaa rikkomuksesta. Oman syyllisyyden selvittämiseen ei tarvitse myötävaikuttaa. Tämä kuuluu perustuslaissa taattuun oikeusturvaan.

Verkkouutisten haastatteleman poliisi-kansanedustajan Kari Tolvasen (kok.) mielestä KKO:n linjauksessa ei ole mitään järkeä.

Tolvasen mukaan EU:sta tulevat säädökset tähtäävät voimallisesti rikoksesta epäillyn, syytetyn ja tuomitun oikeuksien parantamiseen. Uhri jää toissijaiseksi, kuten valitettavan usein nykyisissä oikeuden tulkinnoissa.

Kirjanoppineissa linjauksissa arkijärkinen moraali ei saa sijaa. Tolvasen mielestä kolaroinnista kannattaa silti yhä ilmoittaa. Se on arvokasta perisuomalaista rehellisyyttä.