Jouluinen korvamato häiriköi yhä

Tule joulu kultainen...

Minulle kaupoissa käynti joulun alla on kidutusta. Joululaulut ovat soineet kaupankäyntiä vauhdittamassa jo pitkän tovin, enimmillään tai pahimmillaan jopa viikkoja. Hyllyt notkuvat joulukoristeita, on kultaa ja kimallusta sekä monenmoista valosarjaa.

Olen allerginen markettien ja tavaratalojen jouluiselle taustamusiikille yhdestä ainoasta syystä. Minulla on jopa heinäkuun kesähelteillä iskevä krooninen korvamato. Se tarttui ja syöpyi mieliin 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Vaasan Sokokselta.

Varmaankin jo marraskuun puolivälissä alkoi joulumusiikki kaikua kaupungin suurimmassa tavaratalossa. Tuntui siltä, että vähintään joka kolmas laulu oli "Tule joulu kultainen".

Laulun tekstin oli kirjoittanut SOK:lla mainospäällikkönä työskennellyt Seppo Mattila joulutervehdykseksi asiakkaille vuonna 1960. Aarno Raninen sävelsi siitä kappaleen, jonka hän levytti vuonna 1969.

Seija Simolan esittämänä värssy esitettiin ensimmäisen kerran myös SOK:n joulumainoksissa vuonna 1970. Onneksi mainosrahoitteista televisio-ohjelmaa oli tuohon aikaan ainoastaan pari tuntia illassa.

Kuka käski mennä Sokokselle? Vastaus on, että se oli meidän keskuskorttelissa asuvien jokapäiväinen huvi ja rutiini. Ei koko aikaa jaksanut leikkiä lumisotaa tai kaivaa tunneleita keskellä pihaa olevaan lumikasaan.

Muutama vuosi sitten Vaasan torilla alettiin soittaa jouluista taustamusiikkia.

Voitte arvata, että valitsin kulkureittini niin, että iloiset joulumarssit kuuluivat mahdollisimman vähän. Eikä "Räven raskar över isen" edes oikein hyvin sopinutkaan vesisateen pieksemälle aukiolle.

"Tule joulu kultainen" on levytetty yli 30 kertaa. Varmaan se soi jossakin myös tällä hetkellä, sillä uusimmat taltioinnit ovat parin vuoden takaa.

No, nostattaahan laulu kaikessa nostalgisuudessaan joulumieltä. Eikä jouluaattoon ole enää kuin kahdeksan yötä.

JUKKA POROLA

Kommentoi

Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat yleisolta
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta
Luetuimmat paakirjoitukset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi