Viljelyn taito

Näkymä maaseudulta. Syksyisin ja keväisin peltojen päästä päähän kulkevia yksinäisiä miehiä työkoneissaan.

Lapselle osaan junan ikkunasta osoittaa lehmät ja hevoset, mutta näitä koneita en kyllä tunne. Tuo yksi on ehkä äes. Tuosta toisesta levitetään jotain nestemäistä pelloille, voisin kuvitella.

Mikäli ravinnonhankinta ja -tuotanto jäisivät kaltaisteni harteille. Me kuolisimme nälkään yhden talven aikana.

Autokouluissa on teoriatunteja ja kirjallinen tentti. Ajokortti suoritetaan vasta auton ratissa, liikenteen seassa.

Onko maanviljelyn taito opittavissa lukemalla? Youtube-videoita katsomalla?

Osaisinko katsoa lypsykoneen kyljestä ohjeet ja sitten vaan lypsykoneen niin mitä, suutinko se on, siihen utareeseenko se laitettaisiin?

Montako kertaa minulla olisi aikaa kokeilla ennen kuin eläin suuttuisi ja kaikki olisi pielessä?

Siitä tulisi lehmämellakka.

Oppisinko, jos saisin kokeilla useamman kerran vai vasta opastettaessa? Potkivatko lehmät?

Entä viljely? Osaisinko tulkita maan merkit? Pitääkö levittää lannoitteet ennen vai jälkeen sen, mitä kaikkea siinä välissä sitten onkaan?

Jos tekee mieli leipoa vehnästä jotakin, mistä kannattaa aloittaa?

Milloin vehnä kylvetään, millainen maa on hyvä, entä sitten syksyllä kun kaikki on valmista? Mistä minä tietäisin milloin tämä valmis on? Syön joka päivä ruokaa, jonka on tuottanut joku, joka tietää.

Ritva Kyyriäinen kertoo maanviljelyselämästä kirjassaan Elämää Karjalan tanhuvilla (Books on Demand, 2011) näin:

”Riihes ko puitii, nii mutkall ja riuskall lyötii viljaa. Riuska ol narun päässä. Viskurilla, jota pyöritettii käsin, eroteltii jyvät akanoista. Lyhteet roikkuit katost. Ensin lämmitettii riihi kovast, ett saatii irtoomaa ne jyvät paremmin...”

Googlen kuvahakuun vaan mutka ja riuska ja viskuri, kyllä tämä tästä.

Vanhassa kotimaisessa kaunokirjallisuudessa on ohjeita maan hoitoon, mutta pitäisi lukea paljon. Kirjallisuudessa kerrotaan sosialististen aatteiden tai äänestysinnon leviämisestä maaseudulle. Kerrotaan puheista ja ihmissuhteista, mutta ei paljoa siitä arkisesta työstä.

Maanviljelijäkodeissa kasvaneet kirjailijat pitivät ruumiilliseen työhön liittyvää tietoa itsestään selvänä. Tuntui tärkeämmältä kertoa rautatiestä kuin onnistuneesta ruiskylvöstä.

Blogia maaseutuelämästä pitävät kirjoittajat kertovat EU:sta, sisustamisesta tai kirjoittavat rakennuksen entisöimisestä. Elämästä kerrotaan blogeissa vain siltä osin, kuin se ylittää tavallisen arjen. Työtä pidetään huippuhetkiä ympäröivänä tylsänä kulissina. Sitä ei pidä huomata, eikä siihen kannata kiinnittää huomiota.

Kysypä arjen toimista nykymaajussilta suoraan. Kohauttaa olkapäitään ja katselee muualle ”no sillä nostetaan perunaa”.

Kuka aloittaisi arjen käsittelyn blogissa tai missä on uusi maaseutukirjallisuus? Tavallinen elämä uuvuttavan toistuvine töineen on tallentamisen arvoinen. Toisen ihmisen jokapäiväinen on ulkopuolisesta jännittävää.

Me ruisleivänsyöjät vaadimme saada tietää, miten maanviljelyä tehdään, kun käytössä on muutakin kun käsikivet ja se viskuri.

HANNA PALOVUORI

Kirjoittaja harrastaa erilaisten ilmiöiden tarkastelua