Siiloihin keskiajan tornit

Kirjoitin viimeksi siiloutumisesta. Koska verbaaliakrobatia on pääasiallisesti harrastamiani urheilulaji, päädyin luonnollisestikin aasinsiltaa pitkin siiloutumisesta siiloihin. Ihan näihin omiimme, tuohon syylään Vaasan nenänpäässä.


Vilpitön näkemykseni on, että parasta käyttöä niille olisi laittaa dynamiittia nurkan alle ja kuvata tapahtumasta opetuselokuva oikeaoppisesta pioneeritoiminnasta ja räjähteiden käytöstä hallitusti kaupunkiolosuhteissa. Tosin kirjaimellisesti on luonnollisesti vaikeaa löytää sitä nurkkaa pyöreäseinäisestä rakennuksesta, mutta kuvainnollisesti nyt kuitenkin.

Panee vain ihmettelemään, mitä arvoja niissäkin suojellaan, kun mitään katoavaa kansanperinnettä eivät tunnu olevan sen enempää täällä Vaasassa kuin muuallakaan.

Ajellessamme taannoin Portugalin halki lomamatkallamme, yritin tyypilliseen tapaani havainnoida jokaisen linnan tai linnoituksen, joka reitin varrelle sattuisi.

Saksahan tunnetusti on tälle harrastukselle (siis linnabongailulle) erinomaisen otollista maaperää, mutta kyllä sitä jokunen linnoituksenpoikanen melkein Euroopan maasta kuin maasta löytyy.

Ihan omastammekin, vaikka täytyy tunnustaa, että alakouluikäiselle oli melkoisen suuri pettymys havaita kuuluisat Korsholman linnan rauniot pelkäksi kivikasaksi. Tottahan sana "raunio" viittasi jokseenkin heikossa hapessa olevaan esitykseen, mutta että kasa kiviä?

Ei kannata rakentaa asumusta puusta eikä rapautuvasta kivestä, jos haluaa siitä ikuisen; siitä kyllä löytyy esimerkkejä ympäri Eurooppaa.

Mutta takaisin Portugalin aurinkoon.

Siinä hetken verran Lissabonista kohti Albufeiraa ajeltuamme siinsi kaukaisessa horisontissa vaalea rakennus, josta puolisoni lausumaan, että siinäkö nyt on sinulle taas yksi linna.

Ei muuten ollut, vaan siilo, kuten matkan edetessä havaitsimme.

Mutta tästäpä äidyimme pohtimaan, voisiko omatkin siilomme vaikka maisemoida näyttämään sakaraharjaiselta linnoitukselta?

Tuohan ei edes vaatisi paljoa, yläreuna vain eri malliseksi (edullisimmin maalilla, kukaan kun ei sinne kiipeäisi optista harhaa kyseenalaistamaan) ja murattia kasvamaan pitkin seinustaa (ja kasvun edistymistä odotellessa maalipensseli kouraan vain siinäkin). Heti olisi paremman näköistä jälkeä, ja rappeutuneeltahan ne linnantornitkin useimmiten nykyisillään näyttävät.

Mitä lie sitten näkemys vaikkapa Museoviraston piirissä moisesta maisemoinnista, mutta ainakaan ei voisi kiistää luovuutta ratkaisussa.

Vuosikymmenten varrella tuntuu ihmiskunnan maku vaihtuvan tiheään niin arkkitehtuurissa kuin muussakin muodissa.

Joskus arvostetaan esimerkiksi jugendia kauniina ja koristeellisena, seuraavassa hetkessä ollaan valmiita purkamaan pois moiset krumeluurit.

Funkkis on vuoroin selkeää ja puhdaslinjaista, vuoroin pitkästyttäviä laatikoita nauhaikkunoineen.

1970-luvun betonikuutiot puolestaan - sanoisinko, että käytännöllisiä, mutta odotetaan vielä hetki, ehkä niidenkin kauneusarvot taas jostain löytyvät.

Mutta se siilo? Ellei voi purkaa, voiko edes parantaa?

JOHANNA AHOPELTO

Kirjoittaja on vaasalainen

yrittäjä.