Sadut opettavat oikean ja väärän

Lammaspaimen kyllästyi tylsään työhönsä eli nykyisin sanottuun paskaduuniin. Hän huuteli aikansa kuluksi: "Susi tulee! Susi tulee!" Kyläläiset riensivät pyssyjen ja puukkojen kanssa apuun mutta löysivät vain heille naureskelevan pojan.

Tätä jatkui pari kertaa. Lopulta väki ei enää reagoinut pojan huutoihin. Pian tuli oikea susi ja raateli lampaan toisensa jälkeen. Poika huusi apua, mutta kukaan ei kunahtanutkaan.Noin 2500 vuotta sitten elänyt kreikkalainen Aisopos oli orja ja tarinankertoja, jonka eläinsaduista löytyi aina moraalinen opetus.Aisopos oli läntisen maailman yhteinen satusetä, jonka usein eläinaiheiset tarinat muodostavat tärkeän osan kulttuuriperinnöstämme.

Meille keski-ikäisille tulivat viimeistään koulussa tutuiksi kertomukset heinäsirkasta ja muurahaisesta, ketusta ja korpista sekä kilpikonnan ja jäniksen kilpajuoksusta. Näissä hauskoissa saduissa ahkeruus palkitaan ja ahneella on ansaitsemansa rupuinen loppu.

Ranskalainen Jean de La Fontaine jatkoi 1600-luvulla Aisopoksen eläinsatujen perinnettä. Hän käytti myös roomalaisen runoilija Horatiuksen aiheita faabeleissaan. Horatiushan kannusti meitä poimimaan päivän kerrallaan eli tarttumaan hetkeen lausahduksellaan carpe diem!

Venäläinen Ivan Krylov puolestaan jalosti 1800- luvulla edellä mainittujen sadunkertojien aiheita. Hän täydensi aisoposlaisia aiheita omasta maastaan saamillaan tarinoilla. Krylovin saduissa seikkailevat eläinten hahmoissa ihmisten perustyypit heikkouksineen.

Valitettavasti nykyajan lapset eivät ainakaan aapisten välityksellä pääse osallisiksi eurooppalaisesta tarinaperinteestä.

Nykyajan aapiset ja lukukirjat on toki suunniteltu lukutaidon oppimiseen ja kehittämiseen, mutta niiden kertomukset ovat sisällöltään pääosin köyhiä ja latteita.

Lastenpsykologi Bruno Bettelheim korosti jo vuosikymmeniä sitten vanhojen satujen merkitystä lapsen sisäisten voimavarojen kehittymisessä. Bettelheimin mukaan lasten tulisi päästä tarinoiden avulla syvällisten elämysten äärelle.

Mielenkiintoinen kertomus paitsi huvittaa lukijaansa myös auttaa häntä kehittämään älyään ja selventämään tunteitaan. Vaikka vanhat sadut eivät kuvaakaan ulkonaisesti nyky-yhteiskuntaa, välittävät ne Bettelheimin mukaan tietoa ja oivalluksia ihmisen sisäisistä ongelmista ja johdattelevat oikeisiin ratkaisuihin.

Luokanopettajana aloitin päivän lukemalla ääneen sadun tai jatkokertomuksena lapsille sopivaa kirjallisuutta. Yllätykseksi oppilaat halusivat vielä 5. ja 6. luokallakin kuunnella lukemista. Kuullusta tarinasta keskusteltiin vilkkaasti, ja sadun opetuksista etsittiin yhtäläisyyksiä tähän päivään.

Satujen ja tarinoiden kautta koululaiset pääsisivät myös osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä. Onhan Euroopan nimen synnystäkin tarina.

Kreikkalaisen mytologian ylijumala Zeus rakastui Foinikian prinsessa Europeen. Jumala muutti itsensä häräksi ja houkutteli prinsessan kanssaan Kreetan saarelle. Pariskunnalle syntyi myöhemmin kolme poikaa. Tarina antoi nimen kokonaiselle maanosalle.

Raimo Hautanen

Kirjoittaja on seinäjokelainen rehtori ja taidekriitikko