Rakastavaisilla on puheripuli

Olivatpa rakastuneet minkä ikäisiä hyvänsä, heillä on ainakin yksi yhteinen "sairaus", nimittäin puheripuli. Olen nyt seurannut kuukauden verran lapsenlapseni, 15, käyttäytymistä, ja olen suuresti huolissani.

Jos väitteet kännykän säteilyvaikutuksista aivoihin ja muualle päähän pitävät paikkansa, tyttö on taatusti saanut ylisuuren annoksen säteilyä.

Poikaystävä, joka siis ei ole mikään hetken ihastus vaan suuri rakkaus kuten minulle on kerrottu, soittaa monta kertaa päivässä ja puhelut kestävät vähintään tunnin.

Ilmeisesti hänellä ei ole mitään saldorajaa kuten on lapsenlapsellani. Veikkaanpa, että pian on saldoraja hänelläkin. Facebook ei ole enää mitään. Nyt on nimenomaan saatava puhua ja kuulla ihastuksensa ääntä.

Likka kulkee kännykkä korvaan liimautuneena kaiket päivät. En tiedä, mitä nuoret keskenään puhuvat, mutta ainakaan tyttö ei kujerra eikä söpötä puhelimeen, vaan puhe kuulostaa normaalilta.

Näin ei ollut pari vuotta sitten, kun eräs jo ikääntynyt tuttavani oli myös korviaan myöten rakastunut, ja ollessaan luonani Lapualla kulki kännykkä korvalla ympäri pihaa ja puutarhaa.

Hänen puheensa oli kaukana normaalista. Voi, sitä leperrystä! Luulin ensin hänen puhuvan pienelle lapsenlapselleen, mutta toisessa päässä olikin raavas mies.

Joskus jouduin sitä söpötystä pakostakin kuulemaan ja kun kysyin, miksi hän ei puhu normaalisti, tuttavani oli hämmästynyt. Omasta mielestään hän ei ollut ollenkaan muuttanut puhetyyliään eikä äänensävyään.

Hänellä oli meneillään kiihkeä suhde silloin vielä naimisissa olleeseen mieheen ja kun tapaamisten järjestely ei aina onnistunut, puhelin oli tärkeä yhteydenpitoväline.

Tässäkin suhteessa mies yleensä otti yhteyttä ja sitä tapahtui kymmeniä kertoja vuorokaudessa, siis myös yöllä tai pitäisikö sanoa, varsinkin yöllä.

Tärkeintä oli kuulemma kuulla toisen ääni ja tietenkin vakuutella kaipausta ja rakkautta.

Eräs ystävättäreni muisteli, miten hänkin oli puhelimen äärellä tavallista enemmän ollessaan vastarakastunut.

Elettiin 80-luvun alkuvuosia, ja hänen avioliittonsa jo natisi pahasti. Juuri kun kaikki näytti oikein synkältä, ystävättäreni tapasi vasta eronneen entisen poikaystävänsä.

Heillä löytyi yhteinen sävel helposti ja tapaamisten lisäksi yhteyttä pidettiin tietenkin myös puhelimitse.

Mutta silloin oltiin vielä lankapuhelimen varassa, ja kun joskus tuli aivan voittamaton halu saada kuulla rakkaansa ääntä, oli pakko kuulemma juosta lähimpään puhelinkioskiin koska kotoa ei voinut soittaa, ettei silloinen aviomies pääsisi jyvälle meneillään olevasta romanssista.

Mitään sen kummempaa asiaa ei välttämättä ollut. Oli vain suunnattoman ikävä toista ja halu edes lankoja pitkin olla yhteydessä.

Helppokos nyt on kulkea kännykkä korvalla ja liverrellä rakkaalleen, totesi ystävättäreni hivenen kitkeränä. Eivät nykynuoret osaa kuvitellakaan, millaista oli ennen.

Toimivien puhelinkioskien etsimisessä tunteet joskus olivat hyytyä, mutta tuskinpa sekään rakastuneita lannisti.

Kun rakkaustauti eli puheripuli iski, siinä ei auttanut mikään, eikä auta tänä päivänäkään.

Ritva Löfberg

Kirjoittaja on lapualaislähtöinen journalisti