Porvariuden ytimessä

Termi porvari vaikuttaa yhä herättävän intohimoja puolin jos toisin. Sanan sisältö myös ymmärretään usein suorastaan ristiriitaisen ja tarkoitushakuisen eri tavoin.

Yhdelle kyseessä tuntuu olevan halveksuttava riistokapitalisti, toiselle suoraselkäinen omista asioistaan huolehtiva tavallinen kansalainen.

Mutta mitä nimikkeen sitten aivan ennakkoluulottomasti, ilman ideologista suodatusta, voi katsoa tarkoittavan?

Ensimmäisenä mieleen tulee perusmerkitys, se, että porvaristo oli aikoinaan yksi maamme neljästä valtiosäädystä aateliston, papiston ja talonpoikien rinnalla. Sanan porvari alkuperä löytyy vanhasta ranskan kaupunkilaista tarkoittaneesta sanasta, ja nimike viittasikin kaupungissa asuvaan ammatinharjoittajaan, käsityöläiseen tai henkisen työn tekijään.

Historiallisesti porvari on merkinnyt saamansa oikeuden perusteella kauppaa tai käsityöammattia itsenäisesti harjoittavaa kaupunkilaista, kertoo Nykysuomen sanakirja. Sama lähde mainitsee kansanomaisesti termillä viitattavan kauppiaaseen tai kauppamieheen.

Moni vaasalainen yhdistää kaupungin historiaan tavanomaisen kauppaporvarin lisäksi etenkin termin tervaporvari, miksei myös kalaporvarin. Entäpä viinaporvari? Sellainenkin yhdyssana on käytössä ollut.

Aatteellisesti värittynyt tulkinta puolestaan on jo määritellä porvari ”työväenluokkaan kuulumattomaksi, tavallisesti ainakin kohtalaisen varakkaaksi henkilöksi, omistavan luokan jäseneksi” ja jopa kapitalistiksi. Tästä päästäänkin sitten pikkuporvareihin, poroporvareihin ja lopulta keskiluokkaiseen, poliittisesti keskusta-oikeistolaiseen maailmankatsomukseen.

Jos jotain kutsutaan porvarilliseksi, tarkoittaa se yleisessä kielenkäytössä jokseenkin arkista, jokapäiväistä ja peräti sovinnaisen tylsää makua. Juuri sellaista tavanomaista keskiluokkaisuutta, johon meistä pääosa huomaa jossain elämänvaiheessaan liukuneensa. Melko yleispätevä termi siis.

Jos kaivaudutaan hivenen edellä olevaa pintaraapaisua syvemmälle historiaan, voidaan erottaa perinteiseen säätylaitokseen kuulunut porvarius ja toisaalta marxilaissävytteinen näkemys porvarikunnasta vihollisena, ei niinkään yhtenä meistä. Ei siis ole aivan tältä vuosituhannelta tuokaan määritelmä.

Kauppaporvarin oikeuksien saamiseen vaadittiin yhteensä useiden vuosien koeaika, harjoittelu ja palvelusaika, jonka jälkeen oli mahdollista suorittaa kauppaporvarin tutkinto ja saada lupa anoa maistraatista kauppaporvarin oikeudet. Eräänlainen pitkä ja kivinen polku kohti sittemmin vuonna 1911 perustetussa Kauppakorkeakoulussa suoritettua päästötutkintoa, josta edelleen luotiin ekonomintutkinto.

Wikipedia-artikkelista löytyy maininta, että kauppaporvari sitoutui asumaan vähintään kuusi vuotta siinä kaupungissa, jonne hän kauppaporvarin oikeudet sai sekä suorittamaan verot kyseiseen kaupunkiin. Lopuksi kokelas vannoi porvarivalan, hänet merkittiin kaupungin kirjoihin ja hän pääsi kaupungin porvariston täysivaltaiseksi jäseneksi.

Itse koen etenkin kauppaporvariuden olevan sydäntäni lähellä. Tosin tuolloin, noin pari sataa vuotta sitten en olisi tainnut voida sukupuoleni takia koskaan kauppaporvarin oikeuksia saada.

JOHANNA AHOPELTO

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä