Pommikoneen pakkolasku

Syyskuun neljäntenä päivänä 1944 suomalaisten aseet vaikenivat. Tänä syksynä, tasan 66 vuotta myöhemmin, seison pellon reunassa, Kummun kylässä Uukuniemellä, itärajan tuntumassa.


Kuuluu mahtava jyrinä, yli pyyhkäisee Hornet -hävittäjä. Lappeenrannan sotilassoittokunta aloittaa marssin ja pellon reunaan pystytetyn kivipaaden luokse astelee iäkäs mies juhlapuvussa, jonka rinnuksissa on kunniamerkkien rivistö.

Mies poistaa paaden yläosaa peittävän kankaan, jonka alta paljastuu muistolaatta. Se kertoo, että kesäkuun 12. päivänä 1944 kersantti Pentti Tuisku teki tälle paikalle pakkolaskun Bristol Blenheim-pommikoneella, jonka tunnus oli BL-142. Laatan paljastaja on lentomestari Pentti Tuisku, 89.

Miksi ihmeessä olen itärajalle joutunut? Siksi, että Suutarisen Heikki on taas kutsunut parhaat opiskelijakaverinsa vuositapaamiseen mökilleen.

Luimme muistolaatasta, että pommikoneen tähystäjänä toimi vänrikki Göran Ödner. Hän oli sama kaitakasvoinen saksofonisti-klarinetisti, joka lumosi 50 vuotta sitten Pohjanmaallakin soitollaan.

Juhlaväki siirtyi pellolta Niukkalan rajapirtille päiväjuhlaan.

Ilmavoimien entinen komentaja, kenraali Rauno Meriö muisteli 1950-luvun ilmasotakoulua. Kenraali väitti, että jo Kauhavan kirkon kohdalta kuului, kun lentomestari Tuisku antoi tiukkaa palautetta lento-oppilaalle Wihuri-koneen ohjaamossa.

Meriö muisteli myös Manu Fräntilää, 380 sotalentoa tehnyttä kauhavalaista lentäjäsankaria; hänkin teki pakkolaskun ja haavoittui pahasti, mutta teki uljaan uran ilmavoimissa.

Lentomestari Tuisku loi puheessaan eteemme kuvan pommituslennosta, joka alkoi Wärtsilästä klo 22.30 ja loppui Kummun kylän pellolle vähän ennen vuorokauden vaihtumista.

Kun pommit oli pudotettu tiellä matkaavien viiden panssarivaunun ja marssivan jalkaväen niskaan, alkoi Blenheimin matka kotiin.

Pian koneessa räjähti vihollisen ammus. Tuisku ja Ödner haavoittuivat, mutta kk-ampuja Sven Rosendahl säilyi ehjänä. Kun Tuisku palasi tajuihinsa, kone oli syöksymässä maahan. Hän otaksui toveriensa jo hypänneen laskuvarjoilla ja hivuttautui ulos koneesta. Jalkaan tarttui kuitenkin Ödner, joka ilmoitti, että hänellä ei ole varjoa.

Tuisku alkoi ohjata Blenheimia melkein sokeana, kasvot täynnä lasinsirpaleita, jalkaan haavoittuneena. Hän näki koneen molemmilla puolilla vettä, mutta ei tiennyt lentosuuntaa. Kun alla oli peltoläntti, Tuisku päätti laskeutua. Pellolla ollut iso kivi osui sopivaan koneen osaan. Kone pysähtyi, eikä murskautunut kiveen tai edessä olevaan metsään. Tuisku korosti voimakkaasti, että kone ei pudonnut, se laskeutui.

Kummun kylän lähitaloista tuli pian paikalle pari naista, jotka kysyivät ovatko sotilaat, hmm? venäläisiä.

Upseeri Ödnerin jalka oli amputoitava. Hän vaati, että aliupseeri Tuisku pääsee samaan sairaalahuoneeseen. Tämä sallittiin vastoin tapoja.

Elettiin aikaa, jolloin kaveria ei jätetty - oli tämän arvo tai asema mikä hyvänsä. Miten lie nyt?