Pallo pömpeliin, VPS!

Turku on Vaasan Palloseuralle painajainen. Kun VPS pelasi Turussa helluntaina 1962 Hesari otsikoi näin: Perinteet eivät särkyneet. TPS punnitsi VPS:n 3 - 0. Lehti kertoi, että "Vaasan Palloseuran nykyinen mestaruussarjassa pelaava miehistö ei halunnut särkeä seuransa vanhoja perinteitä voittamalla Turussa, vaan vaasalaiset alistuivat helposti TPS:n määräämään tahtiin…"


Taisin olla kentän puolella, katsomassa peliä, ihan läheltä. TPS:n jalkapalloilija-jääkiekkoilija --jengi oli kovaotteinen. Kun Matti Kontturi joutui jättämään kentän koiville potkittuna ja Tamu Tamminenkin teilattiin rammaksi, peli oli menetetty.



Sami Kuukari teki kuitenkin omanlaisensa hattutempun; hän hätyytteli kolmasti lintuja Kupittaan lammikoissa kiskaisemalla pallon katsomon yli. Varapalloja ei tuohon aikaan ollut ja vahtimestarit saivat kipittää palloja hakemaan. Sami yritti joka ottelupaikkakunnalla saada potkaistuksi pallon ainakin kerran katsomon yli. Se taisi onnistua muilla kentillä paitsi Olympiastadionilla.



On VPS turkulaiset voittanutkin. Mestaruussvuonna1948 TPS kukistui Helsingissä pelatussa uusintaottelussa 3 - 0. Lintamon Kapa teki kaksi maalia ja Saarisen Jomppa yhden.

Mestaruusvuonna VPS teki 15 ottelussa 41 maalia, omiin meni 12. Tänä vuonna yhtä monessa pelissä on tehty 10 maalia ja päästetty 14. Tämä johtuu siitä, että pelitaktiikka on muuttunut ratkaisevasti. Kun vielä 1960-luvulla joukkueessa oli viisi hyökkääjää, nyt yksinäinen kärkipelaaja yrittää puolustajien puristuksessa saada sohaistuksi pallon joskus edes maaliin päin.



Vaikka nykypelaajien kestävyys ja taidot ovat ylivoimaisia verrattuna muutaman vuosikymmenen takaisiin pelaajiin, ottelut ovat usein tylsiä. Palloa siirrellään edes takaisin omalla puolustusalueella, usein syötetään molarille, joka yrittää tempaista pallon kohti sitä yksinäistä onnetonta kärkihortoilijaa.

Ennen aikaan tilanteita tuli liukuhihnalta ja maalivahdit loistivat. Molarit Manu Rintanen, Jukka Ollila, Matti Jokinen, Karl-Gustav Nabb, Timppa Nevanperä muistetaan haamutorjunnoistaan.

Silloin ei höpisty "target-pelaajista", ei "pallollista ja pallottomista pelaajista", ei niistä, jotka ovat "jalalla hyviä" ja "tekevät itsestään pelattavan". Pelaajien taktiseksi osaamiseksi riitti se, että hyökkääjät yrittävät pistää pallon pömpeliin, tukimiehet pelaavat keskikentällä ja kolme pakkia puolustaa.



Yksi VPS-valmentaja oli erikoinen. Talviharjoittelu painottui kaverin kantamiseen reppuselässä, hölkäten. Taktiikka oli aina se, että jokainen hyökkääjä tekee maalin ja "verkko kahahtaa". Laukaistessa piti tähdätä maalitolppaan, niin ne kuulemma tekivät Ruotsissakin, jalkapalloilun suurmaassa.

Kevätkierroksen jälkeen kapteenimme Raimo Hudd piti Valion baarin kabinetissa puheenjohtaja Paavon Nikon todistaessa lievästi sanoen kiivaan puheen, jonka ydinsisältö oli tämä: Tässä hommassa ei ole päätä, ei häntää. Valmentaja vaihtui, mutta kausi oli jo pilalla.

Yksi muuten nykypelaajilta puuttuu: laukaisutaito. Monen jalkaterä tuntuu olevan kuin pullasuti. Kun Nuutti Lintamo, Kassu Kallio tai puolustaja Matti Roden aikanaan tempaisivat, niin verkot soivat. Nuutti tekaisi 90 maalia urallaan. Oli kuulemma harjoitellut laukaisuja. Suosittelen sitä nykypelaajillekin; kyllä kunnon tykkipotkun oppii, kun viitsii treenata.

Kari Uusikylä on Helsingin yliopiston professori