Paappa pohtii populismia

Kirjoitan pitkästä aikaa aikuisten aamusadun, tällaisen:


Olipa kerrankärttyinen vaasalainen paappa. Eräänä aamuna paappa luki mediasta, jota sanottiin ennen sanomalehdeksi, että populismi pilaa politiikan. Paappa päätti mennä kirjastoon katsomaan sivistyssanakirjasta mitä se sellainen populismi oikein on.

Sivistyssanakirja löytyi, paappa plarasi sivuja. Poppeli, populaari, populismi?"Populisimi on ransk. kirjallinen suunta, joka kuvaa kansan elämää realistisesti", sivistyssanakirja kertoi. "Populus on kansa, kansakunta, rahvas".

Hyvänen aika! Paappa oli luullut, että populisimi on valehtelua, omien etujen tavoittelua ja tyhmyyttä. Mutta että se olikin hienoa ranskalaista alkuperää, kansan todellisuuden kuvausta!

Paappa muisteli ikäpolvensa populuksen todellisuutta. Hän muisti sodan jälkeiset ruokakupongit ja köyhyyden, joka ei ollut suhteellista, vaan absoluuttista. Opintielle pääsi vain vähemmistö. Paappa sai onneksi lyseosta vapaaoppilaspaikan, kun kodilla ei olisi ollut varaa maksaa lukukausimaksua.

Paappa muisteli kiitollisena, kun hammaslääkäri Raimo Rytöhonka sanoi ison hammasremontin tehtyään hänelle, että "tämä on vanhan ylioppilaslahja sulle". Paappa ihmettelee vieläkin asiaa. Hän saa yhä syödä näkkileipää omilla hampaillaan, kiitos Raimo Rytöhongan oudon hyvyyden. Lastenlääkäri Kalliala osti paapalle ylioppilaslakin, jonka joku herraklubi välitti. Olipa sekin outoa hyvyyttä! Ei ihme, että Kallialan pojasta tuli juuri Turun piispa.

Kotiin palattuaan paappa kaivoi kenkälaatikosta paperinipun. Hän harrasti näet kenkälaatikkokirjoittamista. Aina oli ollut tarkoituksena lähettää juttu Pohjalaisen mielipidesivulle, aina oli rohkeus pettänyt. Tällainen juttu tarttui paapan käteen, kirjoitettu 13.4.1993: "Mihin tämä Suomi on menossa? Olen ylpeä siitä, millainen isänmaa oli 1980-luvun lopulle asti. Sitten alkoi murtuminen, ahneuden, itsekkyyden, kahmimisen kausi.

Juorut ja julkkikset ovat tärkeämpiä kuin muista välittäminen. Sairaaloissa vanhukset makaavat käytävillä. Päiväkodeissa ja kouluissa on resurssipula. Tärkeää tuntuu olevan vain se, että minä itse pärjään, mitä väliä muilla on".

Alla oli nimimerkki Kustaa Kotirannalta.

Nyt paappaa inhotti kun vanhuksia ja lapsia oli ryhdytty rahtaamaan mahdollisimman halvalla isoihin varastoihin ahneiden firmojen voiton maksimoimiseksi. Ihmisvarastoille keksittiin kauniita nimiä ja "laatua" oli luvassa. Medialukutaitoinen paappa sai tietää, että paikalliset yrittäjät menettävät toimeentulonsa, mutta moniverkostoituneet kähmyt keräsivät miljoonia itselleen!

Paappa kirjoitti taas kiivaan kenkälaatikkojutun, jossa toivoi, että ahneet vanhuksilla ja lapsilla rahastavat juipit joutuisivat helvettiin. Ei hän sitä tietenkään uskaltanut lehteen tarjota. Lapsena kun oli opetettu, että pitää olla nöyrä ja kohtelias.

Tämä satu oli tässä. Älkää liukastelko työmatkalla, te onnelliset, joilla vielä työtä on. Ja jos taapero on tarakalla, hommatkaa pyöriin ajoissa talvirenkaat. Matka pitenee pian.

KARI UUSIKYLÄ

Kirjoittaja on vaasalainen kasvatustieteen emeritus-professori