Päätimme ryhtyä laivanvarustajiksi

Vaasan valtuusto teki kesäkuun kokouksessaan historiallisen päätöksen. Se päätti perustaa yhdessä Uumajan kunnan kanssa varustamon turvaamaan Vaasan ja Uumajan välistä laivaliikennettä.

Päätös oli historiallinen siksikin, että yleensä ottaen yksittäisten kaupunkien tehtäväksi ei lasketa valtakuntien välisten liikenneväylien ylläpitoa. Harvemmin myöskään naapurimaiden kaupungit lienevät yhteistyössä varustamoita perustaneet.

Vaikka päätös olikin lopulta yksimielinen, herätti se pohdintoja. Itse olisin kaivannut päätöksenteon tueksi tarkkoja skenaariovaihtoehtoja ja laskelmia eri vaihtoehtojen kustannusvaikutuksista.

Mutta nytpä oltiinkin turvaamassa edes pariksi lisävuodeksi laivaliikennettä, ja erityisesti sitä henkilöliikennettä, jonka EU meiltä lähes tyrehdytti tax free -kaupan poistumisen myötä. Meillä kun ei ole tuossa matkan varrella Ahvenanmaata eikä Ruotsin hintatasoa voi verrata Viron vastaavaan, joten laivalla käytävä kauppa ei enää toimi tämän reitin vetonaulana.

Rahtiliikenne Vaasan ja Uumajan välillä on tilastojen ja ennusteidenkin mukaan paitsi tarpeellista myös jopa jokseenkin kannattavaa. Matkustajaliikenne sen sijaan kitkuttelee menneen loistonsa varjossa.

Valtuuston puheenvuoroissa muisteltiinkin tuota mennyttä suuruuden aikaa, kun vielä useat matkustajalaivat seilasivat Vaasan ja Uumajan väliä.

Enää ei tällaisia matkustajamassoja saavuteta, ei vaikka lippujen hintaa miten laskettaisiin. Ilman verovapaan tai muuten edullisen kaupan täkyä on matka Vaasasta Uumajaan kiinnostavuudeltaan Vaasa-Seinäjoki-junamatkan luokkaa.

Ihan kivahan siellä on käydä, kun on kulkupelikin olemassa, mutta ei sinne nyt ihan asiakseen tule lähdettyä. Pitää olla jokin syy lähteä.

Joillekin tämä syy lienee sukulointi, toisille työ tai opiskelu. Mutta miten laivaliikenne nykyehdoin saadaan riittävän houkuttelevaksi, kun tarjoushintaisen lentolipun samalle välille saattaa saada melkein samaan hintaan?

Pelkkä merimatka matkustusmuotona ei sentään taida riittää.

Osalle matkustajista lienee tarpeen saada oma auto matkaan mukaan, ja tässä laivareittimme voittaa lentoliikenteen, Haaparannan kautta kiertävästä ajomatkasta puhumattakaan.

Kestävin ratkaisu toki olisi maantie- ja rautatiesilta, jota tuohon Merenkurkkuun on jo vuosikymmenet haaveiltu ja osin suunniteltukin. On niitä hullumpiinkin paikkoihin pystytetty, eihän avomerta välillä ole kuin muutama kymmenen kilometriä.

Tosin rahoitus moiseen rakennelmaan taitaa olla niin sitkeässä, että maankohoaminenkin ehtii ratkaista kaupunkiemme välisen reittiongelman ennen siltaa. Sitä odotellessa on hyvä pyöritellä erilaisia skenaarioita. Yhteen ratkaisuun lukittuminen kun ei yleensä parhaita innovaatioita tuota.

Toivottavasti tämä varustamokokeilu noudattaa vanhan lastenlaulun kertosäkeistöä: "hiuli hei, huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin" eikä sitä pelastusta anovaa jatkoa seuraakaan.

Toivotaan, että reitti alkaisi kannattaa ihan omillaan tai sitä tarvittavaa apua lopulta löytyisi valtioiden ja EU:n suunnasta.

Johanna ahopelto

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä