Opiskelijoita on turha säälitellä

Opiskelemaan pääsy oli ikäpolvelleni suuri etuoikeus ja ilon aihe..Paasin lainan turvin kaksivuotiseen opettajakorkeakouluun. Suurilla ikäluokilla ei ollut opintotukia eikä opiskelija-asuntoja, oli alivuokralaishuone ja velka ilman valtion takausta. Kun sain vuonna 1965 Vaasan kaupungin stipendin, 500 markkaa, tunsin itseni melkein varkaaksi. Stipendin ojensi kaupungintalolla itse kaupunginjohtaja Kaunis-Lauri Järventaka.


Minulla ei ollut varaa mennä opettajakorkeakoulun vuosijuhlaan, koska se maksoi 20 markkaa. Äiti lupasi hankkia rahan myymällä lippuja VPS: n peleissä. Hän kertoi samassa kirjeessä, että pian Helsinkiin lähtee sukat ja pitkät kalsarit, myöhemmin ruokapaketti. Naurattaako? Naurakaa pois!

En ollut köyhä sankari. Olin suurten ikäluokkien tavallinen opiskelija. Meidän oli vastattava itse elämästämme heti, kun koulu jäi taakse. Aikuisuus oli portti vapauteen, ei pelon aihe, kuten niin monille nykyään.

Kapakoissa notkuivat juopot, harvoin opiskelijat. Lauantainakin oli opetusta, illalla mentiin rippipuvussa osakuntatansseihin.

Olin tavattoman onnellinen, kun pääsin 22-vuotiaana perheenisänä yliopistoon jatkamaan opintoja, työn ohella. Kaikki piti aloittaa alusta. Hiekkalaatikon reunalla oli helppo lukea, taaperot pysyivät loorassa.

Nyt aikuisia opiskelijoita holhotaan korkeakouluissa melkein kuin taaperoita. Suorituksissakin joustetaan usein, ettei opiskelijalle vain tule paha mieli.

Ei ennen pyydelty vaihtoehtoista tentin suoritustapaa "kun kirja on niin paksu ja vieraskielinen", tai tentin aikaan on Kanarian reissu. Professori olisi heittänyt ulos. Luennot alkoivat aamulla ja nimilista kiersi salissa.

Muuan opiskelija vaatii lehtikirjoituksessa Kelaa perustelemaan, miksi hänen pitäisi alentaa opiskeluaikanaan elintasoaan!

Lapsuuden yltäkylläisyys on vienyt monelta nuorelta suhteellisuuden tajun. On oikein, että opiskelijoita tuetaan taloudellisesti. On kuitenkin pöyristyttävää, että opiskelemalla vain 18 opintopistettä vuodessa saa opintotukea. Nämä pisteet vaativat noin kymmenen viikon tehokasta opiskelua vuodessa!

Opiskelijatutorit ohjaavat tulokkaita opintoihin haalari päällään, isot kaljapakkaukset kummassakin kädessä. Ryyppäämisen peruskurssilla aloitetaan ja moni etenee nopeasti alalla laudatur-tasolle.

"On pakko olla töissä", kuulen kiukkuisen huudon. Ei ole, ellei pelkää pikku velkaa.

"Kaikille ei ole töitä!" kuuluu jatkohuuto. Asiassa voi olla perää, mutta tuskin kenenkään koulutetuista pitää nukkua roskalaatikoissa tai viemäreissä, kuten niin monen suomalaisen tulevanakin yönä.

Miksi muuten pari vuotta sitten valmistui 2.5 kertainen määrä maistereita? Siksi, että opiskelijat pakotettiin opiskelemaan ikivanhojen arvosanojen vanhenemisen uhalla.

Opiskelijan tulisi opiskella eikä hortoilla aamuöisin kännipäissään torilla. Opintorahoja ei ole tarkoitettu ryyppäämiseen eikä taksiajeluun.

Pahoitinko jonkun mielen? Totuus voi joskus olla epämukava, mutta sitä ei voi paeta.

KARI UUSIKYLÄ

Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori