Nyrkkeilijän yllättävä neuvo

Helsingin keskustassa, Aleksanterinkadulla, vastaani käveli suoraryhtinen herrasmies, Santahaminan urheilukomppanian jääkäri vuodelta 1967.

Kysyin armeijakaveriltani, mitä mieltä hän on nykyään nyrkkeilystä.

Mies sanoi, että kenenkään ei pitäisi nyrkkeillä yhtään erää, ei missään tapauksessa. Yllätyin vastauksesta.

Robert Helenius ottelee huomenna lauantaina Helsingissä ammattilaisten Euroopan mestaruudesta peräti kymmenen ottelun nyrkkeilyillassa. Härmän Häjy, Juho Haapojakin ottelee.

Pohjanmaalla eletään nyrkkeilybuumia, kehässä lyödään rahasta tai ihan lyömisen ilosta.

Nykyään naisetkin nyrkkeilevät. Onko se ajan henkeen sopivaa tasa-arvoa?

Pikkupoikina 50-luvulla katselimme Vaasan maapohjahallissa kun Nyrkkeilyklubin, Työväen Nyrkkeilijöiden ja Palosaaren Urheiluseuran sankarit löivät toisiaan. Kolkka, Valtonen Granlund, Helin ja monet muut.

Kokkolan Jormakan tallista kehässä vierailivat Suomen taitonyrkkeilijöiden valiot Mäki, Roininen ja Järvenpää.

Porvari- ja työläisseurojen välillä oli jyrkkä kuilu. Liittoriitojen vuoksi Euroopan mestari Olli Mäki ei päässyt 1960 Rooman olympialaisiin, koska edusti TUL:n Kokkolan Jymyä.

Olin 70-luvulla Helsingissä katsomossa kun Kalevit Marjamaa (Nyrkkeilyliitto) ja Kosunen (TUL) taistelivat Suomen mestaruudesta. Messuhallin katsomo mylvi raivokkaasti aatteensa puolesta, kun luokkavihollista lyötiin säälittä turpiin.

Ennen amatööriotteluissakin tuli paljon tyrmäyksiä, onneksi nykyään tuomari keskeyttää epätasaisen ottelun.

Ammattinyrkkeilyssä raaka pahoinpitely sallitaan aivan liian usein. Sanotaan, että on oma valinta, jos haluaa ansaita ruokarahaa siten, että ottaa kunnolla selkäänsä ja pyörtyy.

Mutta entä, jos hakattu nuppi ei enää osaa tehdä oikeita valintoja?

Hiljattain televisioidussa Tallinnan ammattilaisillassa puolustuskyvyttömiä pahoinpideltiin rujosti. Kun puolitajuton hoippui jaloilleen, hakkaaminen sai jatkua. Avustajat virvoittelivat erätauolla uhrin uudelleen murjottavaksi.

Toivon, että Juho Haapoja lopettaisi nyrkkeilyn seuraavan matsin jälkeen, hän on jo osoittanut meille kykynsä, sisunsa ja rohkeutensa. Vastassa on ollut mm. venäläinen olympiavoittaja, jonka moukari osui Häjyymme liian monta kertaa.

Neurologian professori Jorma Palo selitti 80-luvulla ex-nyrkkeilijälle, että jokainen päähän osuva isku on vaarallinen. Nyrkkeilijä oli tietävinään, että lapsuuden leikeissä saadut kolhut ovat vaarallisempia kuin kehävammat. Kumpaa uskot?

Aleksilla kohtaamani herrasmies oli muuten Arto Nilsson, Meksikon 1968 olympianyrkkeilyn pronssimitalisti. Nilssonin olemus kertoi, että hän lopetti nyrkkeilyn ajoissa.

Toinen urheilukomppaniamme jääkäri, hopeamitalisti, Reima Virtanen, tyrmättiin täysin tajuttomaksi Münchenin olympiakehän loppuottelussa 1972. Iskut eivät tehneet Reimalle hyvää, elämä luisui alamäkeä.

Reima kuitenkin tyrmäsi viinapirun; se on ainoa tyrmäys, josta voi iloita.

KARI UUSIKYLÄ

Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori

Kommentoi