Mummun nasevat sananlaskut

”Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan”, lausui sata vuotta sitten syntynyt ja parikymmentä vuotta sitten kuollut isoäitini.

Häneltä riitti sananlasku joka tilanteeseen. Parhaiten mieleen ovat jääneet ihmissuhteita ja ihmisten välistä vuorovaikutusta kuvaavat nasevat lohkaisut.

Monta kertaa on elämänvarrella tullut mieleen lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa vaikealta tuntuva tehtävä toiseen.

Mummun muistutus karkuun lähdöstä on saanut ryhtiä mieheen ja tuonut rohkeutta tarttua sutta päättäväisesti kurkusta. Karhua ei ole sen takia vielä tarvinnut kohdata.

Mummu edusti aidoimmillaan sukupolvea, joka säilytti ja edelleen välitti vanhaa viisautta ja perimätietoa lyhyitten ja ytimeen käyvien sananlaskujen muodossa. Lyhyet ja kuvaavat sanonnat oli helppo muistaa ja siirtää eteenpäin.

Mummun ikäpolvet eivät ennättäneet osaksi oleiluyhteiskuntaa, jossa muiden oletetaan kattavan pöydän, kuten tasavallan presidentti iskevästi määritteli uuden vuoden puheessaan.

Vaatimattomissa oloissa kasvaneella isoäidilläni oli erittäin hyvä itsetunto. Hän oli avulias, vieraanvarainen ja pitkämielinen.

Kipakaksi mummu muuttui vasta, jos joku yritti käyttää häntä ja hänen laajasydämisyyttään hyväksi.

”Ei pidä pitää suutaan siinä, missä toinen takapuoltaan”, mummu tokaisi.

Tuo sananpaukahdus tulee mieleen hyvin usein. Palveluammatissa työskentelevän oletetaan kuuntelevan mielikseen typeriä puheita ja ansaitsematonta arvostelua.

Tiettyä itsetietoisuutta ja kipakkuutta pitäisi löytyä, ettei joutuisi työpaikalla ja ihmissuhteissa yleensäkin kynnysmaton asemaan.

Turhasta puhumisesta ja jopa vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta ja niiden seurauksista varoitti viisas sananlasku ”oma suu on tikanpojan surma”.

Sananlasku ja elämänohje on itsensä Jaakko Juteinin pari sataa vuotta sitten ylös merkitsemä ja julkaisema.

Monien vanhojen viisauksien tapaan vanha kansa otti oppeihinsa esimerkkejä luonnosta. Pesässään oleileva tikanpoika kiinnittää ääntelemällä saalistajan huomion itseensä. Samoin käy turhia puhuvalle ja liikoja hölöttävälle ihmiselle.

Muutenkin mummu koetti opettaa jälkeläisiään arvokkaaseen ja hillittyyn käytökseen. Ylenmääräistä ilonpitoa ja naurunhyrskettä koetettiin suitsia sanomalla ”ennen mies sylttysukasta ja räkänokasta kuin turhan naurajasta”. Mummu oli kuitenkin itse kova nauramaan. Ehkä pohjalaiselta mieheltä vaadittiin pidättyväisyyttä ja korkeintaan lievää myhäilyä.

Maaseudun kansanihmiset eivät juuri koulunpenkkiä kuluttaneet.

Isoäitini suoritti kansakoulunsa hyvillä arvosanoilla, vaikka joutui olemaan koulusta poissa työn takia. Hän kävi syksyllä paimenessa ja talvella pikkupiikana.

Perimätiedon lisäksi moraalioppi imettiin Zachris Topeliuksen kirjoittamasta Maamme-kirjasta, joka ilmestyi vuonna1875 aluksi ruotsin kielellä.

Teosta painettiin satoja tuhansia kappaleita. Sitä käytettiin kouluissa vielä sotien jälkeen aina peruskouluun siirtymiseen saakka.

Maamme-kirjasta mummukin viisautensa ja ajatusmaailmansa rajat ammensi.

Raimo Hautanen

Kirjoittaja on seinäjokelainen rehtori ja taidekriitikko