Miksi matkata Vaasaan?

Näin keväällä on hyvä hetki pohtia Vaasaa matkailukaupunkina ja potentiaalisena kesälomakohteena.

Vaasalla on lupaavat matkailun kehittämisedellytykset. Tänne pääsee niin autolla, rautateitse, lentäen kuin laivallakin. Risteilylaivoille soveltuva satama sijaitsee vain parin kilometrin päässä ydinkeskustasta, rautatie on vuosien odotuksen jälkeen sähköistetty ja lentoliikenneyhteydet niin koti- kuin ulkomaille ovat lisääntyneet entisestään.

Suomen ensimmäinen maailman luonnonperintökohde, Merenkurkun saaristo, sijaitsee Vaasan välittömässä läheisyydessä.

Monipuolinen tiede- ja ammattikorkeakoulutoiminta, kansainvälinen teollisuus sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumat tuovat kaupunkiin monenlaisia kävijöitä.

Aitous, alkuperäisyys ja ympäristöystävällisyys ovat nousevia matkailutrendejä.

Puhtaus ja raikkaus ovat matkailullisia etujamme, sillä matkailijat hakevat nykyisin suosittujen joukkokohteiden lisäksi myös uusia ja erilaisia elämyksiä.

Maailman väestökeskittymiä ajatellen Vaasa on syrjäinen, mutta suuriin lomakeskuksiin, rantalomakohteisiin ja kaupunkeihin tottuneille matkailijoille uudenlainen käyntikohde.

Suomalaisittain Vaasa on melko suosittu perhematkailukohde samoin liikematka-, kokous- ja kongressimatkailukohde. Vuosittain toistuvat ja kertaluontoiset kulttuuri-, urheilu- ja messutapahtumat tuovat matkailijoita kaupunkiin, ja satamassa pysähtyy kesäisin ulkomaisia risteilijöitäkin.

Vuoteen 2015 ulottuvan matkailustrategiansa mukaan Vaasa on kansainvälinen, energiaimagostaan tunnettu merikaupunki, jossa menestyvät yritykset kehittävät ja palvelevat matkailua yhdessä kaupungin kanssa.

Vaasaan matkaavat voidaan jakaa kolmeen kohderyhmään: Vaasassa kävijät, Vaasassa viipyvät ja Vaasaan asettuvat.

Ensin pitää houkutella kertakävijöitä, joista voi riittävän kiinnostuksen myötä kehittyä kaupungissa viipyviä ja jopa kaupunkiin asettuvia uusia vaasalaisia.

Kertakävijöitä houkuttelevat tapahtumat, sukulaiset, ystävät, kokoukset, kongressit, messut, liiketapaamiset ja erilaiset matkailutuotteet.

Säännöllisiä kävijöitä saadaan työssäkävijöistä, toistuviin tapahtumiin osallistujista, kaupoissa kävijöistä sekä lähiseudun loma-asukkaista.

Erilaisia ajanjaksoja kaupungissa viipyviä ovat opiskelijat ja määräaikaiset työssäkävijät. He ovat viestinviejiä Vaasan vetovoimasta ja mahdollisesti houkuttelevat muitakin kiinnostumaan Vaasasta. Vaasaan asettuvia ovat kaupunkiin työllistyneet ja muut kaupunkiin asumaan muuttavat.

Vaasan energiaosaamisen, kulttuurimyönteisyyden ja kansainvälisen merikaupungin imagoa kannattaa hyödyntää. Vaasa on Suomen energiansäästöteknologiaa kehittävän teollisuuden ydin. Se tunnetaan myös monikulttuurisuudesta ja monipuolisista taide-elämyksistä.

Vaasan kulttuurillinen ja historiallinen potentiaali edistää kaupungin houkuttelevuutta niin matka- kuin asettumiskohteena.

Vaasalaisille tavalliset asiat voivat olla esimerkiksi ulkomaisten matkailijoiden houkuttelutekijöitä, aivan kuten me suomalaiset matkustamme näkemään ja kokemaan kohdepaikoille tyypillisiä asioita.

Johanna Ahopelto

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä