Metrolla, taksilla ja ambulanssilla

KOLUMNI

Vietin helmi-maaliskuun vaihteessa kolme viikkoa Lontoossa tutkimustyöni parissa. Reissun puoliväliin saakka tutkimus eteni eikä aineistosta tälläkään kertaa ollut pulaa. Mutta sitten petti terveys.

Tällaisen maalaisvaasalaisen kun vie suurkaupungin metroon, niin räkätautihan sieltä tarttuu.

Syksyllä sieltä iski mykoplasma kuin parhaallekin urheilijalle, nyt tähänastisen elämäni ärhäkkäin flunssavirus.

Keuhkonriekaleita yskien ja pakettikaupalla niistäen yritin sitkeästi jatkaa tutkimustani, kunnes lauantaisena aamuyönä oli lopulta pakko antaa periksi ja testata brittiläistä terveydenhuoltoa.

Parin tajunnanmenetyksen jälkeen 39 asteen kuumeessa ambulanssikyyti ei enää tuntunut lainkaan huonolta vaihtoehdolta. Pikemminkin suorastaan erinomaiselta ratkaisulta, ja samaa mieltä olivat ambulanssimiehetkin.

Kieltämättä saatoin vaikuttaa hieman sekavammalta kuin olinkaan, kun piti pari sekuntia pohtia ikäänikin sitä kysyttäessä. Sattui osumaan kohdalle vähän heikompi syntymäpäivälahja tuosta tartunnasta.

Mutta matka öisen Lontoon katuja ambulanssikyydissä kohti Florence Nightingalesta tuttua St. Thomas’ Hospitalia Big Beniä vastapäätä, kuten meille kerrottiin, meni melkoisessa sumussa.

Aviomies onneksi otettiin kyytiin mukaan auttamaan tavaamaan vaikeita suomalaisia nimiä lomakkeeseen.

Perillä nämä nimiemme ulkomaisittain epäloogisilta vaikuttavat muodot huvittivat taas kerran, kun ensimmäinen hoitohenkilö tiedusteli, eikö ”partnerini” tullutkaan mukaan ja yritti kohteliaasti häätää huoneesta siellä istuvan herran kunnes ymmärsimme selittää, että herra oli se lähiomainen eli aviomies ja Ilkka on miehen nimi Suomessa.

No, ei ollut ensimmäinen kerta, kun tuo sekaannus sattui.

Muutama tunti meni testeissä ja tiputuksessa odotellessa kuumeen laskemista. Yövuoron lääkäri olisi ollut ottamassa osastolle, päivävuoron lääkäri esimiehensä kanssa neuvoteltuaan helpotuksekseni päästi pois.

Kivahan uusia kokemuksia on kerätä, mutta lontoolainen sairaala ei kuulu kärkipäähän valitsemistani ajanviettokohteista. Mutta kun nyt tuli kokeiltua: tehokas kyllä, kulahtanut ehdottomasti, perinteikäs aivan varmasti.

Tulipa testattua brittien maksuton terveydenhoito: ambulanssikyyti, veri- ja virtsakokeet, EKG sekä ambulanssissa että sairaalassa, antibiootteja ja kuumelääkettä suoneen, kaksi vaaleanpunaista ja kaksi vihreää pilleriä, röntgen, yhteensä kaksi lääkäriä ja puolisen tusinaa hoitajaa - eikä maksanut mitään.

Epikriisin antoivat vielä mukaan ”omalle lääkärille vietäväksi, että hän tietää, mitä täällä on tehty” ja vilkuttivat iloisesti taksia kohti hoipertelevalle turistille, kun mainittu turisti oli saanut vaihdettua ylleen oman paitansa sen televisiosta tutun selästä avoimen sairaalakaavun tilalle.

Jäi hivenen hämmentynyt ja erityisesti kiitollinen olo, jotenkin kun olisi odottanut edes matkavakuutuksen tai vähintään sen eurooppalaisen sairausvakuutuskortin syynäystä. Mutta kehottivat vielä tulemaan heti takaisin, ellei ala olo parantua.

Ihan kivahan se tämä tällainen yhteinen Euroopan unioni on, eikös vain?

JOHANNA AHOPELTO

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä

Kommentoi