Lumessa riittää voivottelemista

Lumi on sitten jännä aine: aina sitä tuntuu olevan väärä määrä. Joko lunta ei ole tarpeeksi tai ei ollenkaan tai sitten sitä tulee taivaan täydeltä. Niin paljon, että lehtien tekstaten-palstat täyttyvät aura-autojen kuljettajien tai linkoavien, lapioivien tai kolaavien naapurien väärään aikaan tai väärässä paikassa liikkumisen manaamisesta.

Viimeistään marraskuun puolivälissä alkaa lumen tulon odottelu. Joko nyt sataisi? Tai jos sataa, niin ei kai se nyt vielä pysyvää lunta tee?

Muistellaan, miten lokakuun alkupäivinä 1992 satoi pysyvä lumi (vaikka pois sekin keväällä taisi sulaa) ja koskahan se viimeksi oli, kun oli ihan musta joulu?

Lumipakokauhu iskee viimeistään joulua edeltävällä viikolla – entä jos ei tulekaan valkeaa joulua? Joulupukki nyt saa hommata sitten vaikka sen helikopterin, mutta että ihan lumeton joulu?

Joululauluissakin kailotetaan valkeaa joulua ja että muka olisi hanget, hohtavat nietokset, mutta taivaalta vaan tihkuttaa vettä ja yö on pimeä kuin muuripadan pohja.

Lumeton vuodenvaihde on ihan maailmankirjat sekaisin kääntävä kokemus, saati yhtä sateinen kuin tänä vuonna. Aivan kuin joku elementti puuttuisi ellei ilotulistusta tarvitsekaan katsella tulipalopakkasessa ja varpaat kohmeessa.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, sataa se lumi sieltä ja tuo pakkasetkin tullessaan. Sitten onkin hyvä hetki aloittaa lumen poissaamisen odottaminen.

Aivan liikaa ja liian märkää, kylmää ja likaistakinhan se lumi on ensi-ihastuksen jälkeen, hyvä ettei parissa päivässä.

Lumenluonti ei enää tunnukaan hyötyliikunnalta, hiihto ei huvita, polkupyörä jumittuu hankeen ja autonikkunaa saa raaputtaa puolen aamua.

Sulaisi siis jo pois, viimeistään pääsiäiseksi. Tai edes vapuksi.

Meillä suomalaisilla lienee melko laajalle levinnyt maine lumiekspertteinä. Lumiosaamista kysellään maailman lentokentillä, jotka meikäläisittäin muutama hassu hiutale saa sekaisin päiväkausiksi.

Joulun alla kun ulkomaille matkustaa, niin aina saa olla vastaamassa kysymykseen, kuinka korkeat hanget Suomessa jo on. Vastaapa siihen sitten, ettei ole lunta näkynyt eikä ihan heti taida sataakaan! Epäuskoa ja hämmästystähän siitä seuraa. Me kun tunnetusti kahlaamme lumihangessa kekristä juhannukseen, mitä nyt avantoon pulahtelemme siinä välissä.

Tokihan lumeen suhtautuukin kuin vanhaan tuttuun, luontevaan elementtiin, jonka kanssa on aina pärjätty ja jota suorastaan kaipaa. Kunhan ei nyt ihan heinäkuussa satele.

Lumimäärätkin kun ovat täällä yleensä ihan hallittavia, muutamia poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Itse olen syntynyt sellaisessa lumimyrskyssä, että isovanhempieni pihatie jouduttiin avaamaan kaivinkoneella. Jonkin verran lunta lienee siis taivaalta tupruttanut.

Kun lomamatkallamme mainitsimme hotellin vastaanotossa aikovamme ajaa Andorraan, parkaisi vastaanottovirkailija sen olevan mahdotonta, edellisellä viikolla kun oli satanut lunta.

Lunta oli melko vähän, joissain kohdin kaivinkoneet yhä poistivat sitä tien pientareelta, ja matka sujui.

Mitä nyt hirvitti neulansilmämutkaisissa rinteissä jonkun paikallisen päättäessä ohituskieltomerkin olevan vain suositus. Sikäläistä lumiosaamista ja liukkaan kelin ajoharjoittelua ehkä.

JOHANNA AHOPELTO

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä