Loma-asumuksia moneen makuun

Kävimme heinäkuun alussa Kalajoen loma-asuntomessuilla, elämämme ensimmäisillä. Nähtävillä oli toinen toistaan hulppeampia loma-asuntoja, joiden varustetaso hakkasi mennen tullen monen tavallisen kerrostaloasujan kodin pelit ja vehkeet.

Kylpyhuoneissa oli monenlaiset suihkut ja suuttimet, pesukoneet ja kuivaimet, eikä keittiöiden varusteista puuttunut yleensä sen enempää astianpesukonetta kuin jääpalakonettakaan. Televisioita ei aivan kaikkiin loma-asuntoihin ollut paikoilleen viritetty, mutta antennipistorasioita vaikutti olevan riittävästi messujen jälkeistä elämää silmällä pitäen.

Paljut, poreammeet ja uima-altaat puolestaan pitivät huolen vesiviihtyvyydestä meren jäädessä usein pikemminkin katse- kuin kahluuetäisyydelle.

Päällimmäiseksi mielikuvaksi messuista jäi yllättäen silti harmaus. Ei niinkään sään harmaus, kohdallemme kun sattui seuranneen hellejakson ensimmäinen päivä, vaan rakennusten ja niiden sisustusten väri.

Kesäasumisen viimeisimmästä trendisävystäkö lienee kyse?

Siitä olikin sitten hyvä jatkaa paluumatkaa omalle mökkeröisellemme, puolen hehtaarin metsäämme järven keskelle. Saaressa kun vesi juoksee lähinnä siinä tapauksessa, että sen kantaja juoksee.

Pesuvatitelineessämme onkin tällä perusteella juoksevan veden sijaan kävelevä vesi: emalikannussa kylmä ja termoskannussa kuuma vesi. Periaatteessa kaikki tarpeelliset perusmukavuudet siis, ainakin jollain vuosikymmenellä.

Kumpi loma-asumismuoto vastaa nykypäivän käsitystä kesämökkeilystä? Itsekään en sähköttömässä mökissä viihtyisi, mutta entä kun loma-asunnon neliömäärä ylittää mediaaniperheasunnon neliöluvun, hinnasta puhumattakaan, eikä varustetason, materiaalien tai huonejaonkaan perusteella voi tehdä selvää eroa asunnon ja loma-asunnon välille sen nähdessään?

Miten loma-asuntomessut eroavat tavallisista asuntomessuista muuten kuin sijainnin suhteen - vai eroavatko mitenkään?

Onko nykyisessä etätyöyhteiskunnassa muiden kuin verottajan ja kaavoittajan silmissä enää edes väliä sillä, onko kyseessä ympärivuotiseen asumiskäyttöön tarkoitettu lukaali vaiko satunnaisiin visiitteihin piirretty rantahuvila?

Aika lienee ajamassa ohi ainakin sähköttömien ja vähitellen myös viemärittömien perusmökkien.

Kuitenkaan ei ole kuin sata vuotta siitä, kun Vaasassa ryhdyttiin toimeen vesitornin rakentamiseksi kaupunkiin. Ja siinäkin asiassa olimme edelläkävijöiden joukossa maassamme.

Samoihin aikoihin pohdittiin myös vakavissaan, onko viemäriverkoston rakentamisessa ”maaseudulle” (kyseisessä esimerkissä Jyväskylään) taloudellista järkeä (ei kuulemma ollut, mutta rakensivat lopulta kuitenkin).

Niin lyhyt on puhtaan, hanasta keittiöihin ja kylpyhuoneisiin ja sieltä pois juoksevan veden historia Suomessa, eikä se kaikkien ulottuvilla maailmassa ole todennäköisesti elinaikanamme.

Kesäloman aikana ottaa osana lomanviettoa kantoveden kanssa puuhaamisen. Mutta eipä tuota meidän ilmastossamme läpi vuoden huvikseen taitaisi nykyajan mukavuuksiin tottunut kaupunkilainen pitkään harrastaa. Ehkä siis yleinen suuntaus todella on yhä enemmän vakituisen asumisen ja loma-asumisen rajat häivyttävään elämään.

Johanna Ahopelto

Kirjoittaja on

vaasalainen yrittäjä