Kun kansan kello seisoo

KOLUMNI

Eino Leinon runolla ”Kun kello seisoo” on ikää jo satakunta vuotta. Siinä Leino purkaa turhautumistaan siihen, että Suomen kansa ei pysty yksituumaiseen toimintaan vaikka tilanne sitä vaatisi. Tässä mielessä kyseessä on Leinon kenties kaikkein poliittisin ja samalla myös ajattomin runo, jolla on tärkeä sanomansa myös nykypäivän Suomessa.

Meilläkin tarvittaisiin kipeästi sellaisia poliittisia ratkaisuja, joiden avulla kansamme kello saataisiin näyttämään samaa aikaa ja pystyisimme paremmin vastaamaan edessä oleviin vaikeisiin haasteisiin.

Suomessa järjestetään vajaan viiden kuukauden kuluttua eduskuntavaalit.

Maamme poliittinen ja taloudellinen tilanne on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin helppo. Vuonna 2008 alkanut yleismaailmallinen talouslama on ajanut Suomen kansantalouden nollakasvuun jo kuudeksi vuodeksi.

Myös muualla maailmassa kuohuu. Venäjän koko ajan aggressiivisemmaksi muuttuva politiikka on tuonut sodan takaisin Eurooppaan ja tuhonnut vuosia kärsivällisesti rakennetun keskinäisen luottamuksen. Arabimaailma on ajautunut pitkään jatkuneeseen kaaokseen, joka on johtanut uuden ja entistä vaarallisemman terrorismin syntymiseen.

Mitä meidän pitäisi siis tehdä?

Politiikkaa kuvaamaan on kehitetty useita erilaisia määritelmiä, joista tässä yhteydessä otan esiin kolme.

Ensimmäisen mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Mutta mitä ne yhteiset asiat oikein ovat? Politiikassa eri puolueilla ja eturyhmillä on kullakin omat tukijansa, joiden asioita ne ajavat. Yhteisiä asioita sen sijaan on vähän.

Politiikka pohjautuu omien potentiaalisten kannattajien etsimiseen ja valmistautumiseen seuraaviin vaaleihin. Politiikan sisältö perustuu siksi kannatuslukujen jatkuvaan arviointiin, ei erilaisten yhteiskunnallista kehitystä koskevien strategioiden laatimiseen.

Toisen määritelmän mukaan politiikka on tahdon asia. Se pitää osin paikkansa, mutta kenen tahdosta siinä on lopulta kyse? Kansalaisille tarjotaan lyhyen tähtäimen ratkaisuja, joita heidän oletetaan haluavan.

Ihmisten poliittinen muisti on uskomattoman lyhyt ja perustuu uskomukseen, että tahdolla voidaan kumota se, mitä aidosti tulisi tai voitaisiin tehdä. Näin saadaan syntymään sellainen tahto, joka jo lähtökohtaisesti on mahdoton toteuttaa.

Kolmannen määritelmän mukaan politiikka on mahdollisen taidetta. Kuitenkin monet politiikassa asetetut tavoitteet ovat mahdottomia toteuttaa. Unohdetaan esimerkiksi se, että Suomi on osa kansainvälistä järjestelmää. Jos Yhdysvaltain asuntomarkkinat sakkaavat ja se syöksyy lamaan, yksikään hallitus ei pysty estämään tapahtuneen vaikutuksia täällä meillä. Tai jos Venäjä muuttaa äkkiä sotilaallista toimintatapaansa, me joudumme väistämättä ottamaan sen huomioon.

Pelottavan moni suomalainen uskoo virheellisesti ratkaisun löytyvän käpertymisestä sisäänpäin. Sillä tavoin ei ongelmiamme kuitenkaan ratkaista, päinvastoin. Kansalaisten tulisi ensi huhtikuussa arvioida siksi kriittisesti, millaisia ratkaisuja heille tarjotaan.

Meillä itsellämme on vastuu tulevaisuudestamme. Muuten entistä useampi joutuu toistamaan Leinon runon loppupäätelmää: ”Mut mies se viipyy, viipyy vain / ja yhä seisoo kello maan / ja kaikki toimet nurin käy, / kun ajan johtajaa ei näy.”

JYRKI IIVONEN

Kirjoittaja on valtio-opin dosentti

Kommentoi