Koulukiusaaminen on vallankäyttöä

<b>TELEVISIOSSA ESITETTIIN </b>kouluviranomaiselle hämmästyttävän naiivi kysymys. Haastattelija halusi tietää, saadaanko koulukiusaaminen kitkettyä. Yhtä hyvin voitaisiin tiedustella, milloin maailmasta loppuvat sodat, rikokset ja valehtelu. Kiusaaminen on inha osa ihmisluonnetta.




JOKELAN KOULUSURMIEN tutkimuksen valmistuttua julkilausumissa todettiin, että ampuja oli koulukiusattu. Eräs poliisimies tosin muistutti tv:n uutisvälähdyksessä, että koulukiusaamiseen oli puututtu niin ampujan kodin kuin koulunkin taholta.

Toisen ihmisen kiusaaminen niin koulussa kuin työpaikoilla on vallankäyttöä. Pienillä lapsilla se on kasvamiseen kuuluvaa rajojen hakemista ja ymmärtämättömyyttä. Joskus näyttää siltä, että joillakin henkilöillä on koko eliniän kestävä empatiavaje.

Kouluilla on yhdessä sovitut ja paperille kirjatut ohjeet, kuinka esille tulleissa kiusaamistapauksissa menetellään..Paaperiaatteena on, että opettaja puuttuu välittömästi havaitsemaansa tai tietoonsa tulleeseen kiusaamiseen. Yleensä asiasta jutellaan kiusaajan ja kiusatun kanssa, ja tapaus selvitetään. Tavallisesti juttu päättyy anteeksipyyntöön ja kädenpuristukseen. Joskus toilauksia muistellaan koulun päätyttyä jälki-istunnossa.

Tärkeintä on, että koulu ottaa aina yhteyden oppilaiden huoltajiin. Rangaistustapauksissa peruskoululakikin vaatii tiedottamista.



JOS KIUSAAMINEN jatkuu edellä luetelluista toimenpiteistä huolimatta, olen pitänyt tapana koota koululle koko asiaan liittyvän porukan. Oppilaat vanhempineen istuvat pöydän ympärillä ja kertovat tuntemuksistaan. Yhteinen neuvonpito selvittää väärinkäsitykset. Muutaman kerran olen tällaista konklaavia johtanut, ja aina on yhdessäelo helpottunut.

Toisen kiusaaminen ja alistaminen ovat ihmislaumassa valitettavan yleisiä. Opettaja pystyy vähentämään syrjimistä sillä, ettei koskaan anna oppilaiden valita työskentelyparejaan tai ryhmien ja joukkueiden jäseniä.

Koululuokkaan syntyy helposti kuppikuntia, jotka jakavat oppilaat vuohiin ja lampaisiin. Pikku pomottajille ei saa antaa liikaa valtaa. Koululaiset oppivat hyvin pian, että koulussa on opittava työskentelemään jokaisen kanssa. Parhaan kaverin kanssa voi leikkiä myöhemmin välitunnilla tai kotona. Joskus näistä opettajan arpomista pareista löytyykin uusia ystäviä.



VALITETTAVASTI NYKYAJAN vanhemmissa on niitä, jotka koettavat liikaa järjestellä lastensa kaveriasioita. Äiti saattaa soittaa kouluun ja vaatia, että meidän Maijan on päästävä samaan ryhmään Liisan kanssa. Opettaja ei voi kertoa, että Liisan äiti kertoi Maijan määräilleen Liisaa koko päiväkotiajan. Liisa pitäisi tästä syystä laittaa eri ryhmään kuin Maija.

Tyttöjen vallankäyttö on aivan omaa luokkaansa. Olen joutunut useamman kerran selvittelemään tyttöoppilaiden monimutkaista kiusaamisvyyhtiä. Tytöt käyttävät poikia useammin henkistä väkivaltaa, joka ilmenee syrjimisenä. Kiusatun ympärille rakennetaan näkymätön muuri. Hänen kanssaan ei leikitä ilman kiusaajan lupaa.



KOULUN KANNALTA ongelmallista on, että tilanne voi jatkua pitkään, ennen kuin se tulee opettajan tietoon. Syrjitty toivoo viimeiseen saakka pääsevänsä takaisin kiusaajan suosioon, eikä uskalla kertoa asiasta kotonakaan.

Pahimmillaan tällaiset umpikujat saattavat johtua koulupinnaukseen ja jopa oppilaan psyykkiseen sairastumiseen.

Kiusaamisen syiksi on paljastunut muun muassa väärinkäsitys, kateus ja vallanhalu. Kiusaaja luuli, että kiusattu oli puhunut hänestä toisille pahaa. Toisessa tapauksessa luokan kaunis ja lahjakas mutta epävarma tyttö joutui voimakkaan amatsonin häikäilemättömän syrjinnän kohteeksi.



KOULUN TEHTÄVÄNÄ on opettaa, että jokaisen kanssa pitää tulla toimeen, vaikka kaikista ei tarvitse tykätä. Lasten maailma on valitettavasti yhtä julma kuin meidän aikuistenkin. Lapset vaan näyttävät tunteensa aikuisia avoimemmin.

Koulu koettaa parhaansa mukaan tarkkailla lasten touhuja ja puuttua niihin, kun ne ajautuvat hakoteille. Lasten itsetunnon parantamiseen ja sosiaalisuuden edistämiseen tähtäävä koulun toiminta on parasta lääkettä vähentää kiusaamista.

RAIMO HAUTANEN Kirjoittaja on seinäjokelainen rehtori ja taidekriitikko