Kolumni: Vaihtoehtoiset totuudet

Maailmassa näyttää lisääntyneen reipas valehteleminen, jolle on keksitty vaihtoehtoisia nimityksiä tai jota yksinkertaisesti vain ei valehtelemiseksi tunnusteta.

Menetelmä on vanha ja tuo mieleen 1930-luvun ja diktaattoreiden Hitlerin ja Stalinin ajan. He huomasivat, että valehteleminen kannattaa, jos valhe on liian iso ymmärrettäväksi ja jos sitä kerta kaikkiaan ei tunnusteta valheeksi.

Hitlerin ja Stalinin tyylisen valehtelemisen luultiin jo olevan aikansa elänyt, mutta sitten se yhtäkkiä ilmaantui Venäjälle, kun Venäjän johto selitti Krimin valloitusta ja sitä seurannutta Itä-Ukrainan sotaa.

Vaikka oli ilmiselvää, että venäläisiä sotilaita oli Krimillä ja Itä-Ukrainassa, ja tankkeja ja tykistöä tuotiin taisteluihin, Venäjän jylhänaamainen ulkoministeri Sergei Lavrov kerta toisensa jälkeen kiisti, että Venäjällä olisi mitään tekemistä Itä-Ukrainan kanssa.

Saman kiisti myös presidentti Vladimir Putin: Krimillä vihreissä univormuissa sotivat venäläiset eivät olleet Venäjän armeijan sotilaita vaan joitakin muita vihreitä miehiä. Tuntui uskomattomalta, että Venäjän johtajat kieltäytyivät tunnustamasta selvää asiaa, joka oli kaikkien tiedossa.

Mutta yhtä hurjia kuultiin, kun Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump oli ottanut viran vastaan. Hän ei suostunut edes tunnustamaan virkaanastujaistensa juhlallisuuksien valokuvissa selvästi näkyviä yleisömääriä, koska halusi, että hänen juhliaan olisi ollut seuraamassa enemmän väkeä kuin edeltäjänsä Barack Obaman virkaanastujaisia.

Presidentti Trumpin avustajat väittivät, että heidän kertomansa katsojamäärät olivat vaihtoehtoisia faktoja, eivätkä valheita.

Sama meno on Amerikassa jatkunut nyt niin kauan kuin Trump on ollut virassa. Vaihtoehtoisia faktoja ja vaihtoehtoisia totuuksia on heitelty, joku avustaja on saanut niiden takia lähteäkin, mutta menetelmät ovat olleet kovin tuttuja. Mitä tahansa voidaan sanoa totuutena, eikä mitään tunnusteta, ennen kuin viimeisen pakon edessä. Ja silloinkin valhetta nimitetään vaihtoehtoiseksi totuudeksi.

Näyttää siltä, että niin kuin 1930-luvulla, näin suurpiirteisen ja mistään piittaamattoman valehtelemisen edessä ollaan taas voimattomia, kun sitä käyttävät aseenaan todellisten maailmanmahtien päämiehet. Heidän kannattajansa omassa kotimaassa pidetään mukana valehtelemisessa voimakkaalla propagandalla, joko sulkemalla pääsy todellisten tietojen lähteille tai kääntämällä mielenkiinto niistä pois viihteellä ja muilla henkisillä huumeilla.

Pelottavilta tuntuvat näköalat, jos on seurannut historian tapahtumia viime vuosisadalla.

Aina elää toivo, että maailman johtoon nousisi ihmisiä, jotka haluaisivat koko maailmalle hyvää. Kovin usein kuitenkin pettyy huomatessaan, että valtaan nousevat useimmiten ahneimmat, vallanhimoisimmat ja lähimmäisistään vähiten välittävät saalistajat, joille valta ja oma etu on tärkeintä.

Venäläinen kirjailija Anton Tšehov kirjoitti aikoinaan: ”Kirva syö lehteä, ruoste rautaa ja valhe sielua.”

Stalinin ja Hitlerin sielut valhe oli syönyt, ja ison palan on valhe nakertanut jo Putinin ja Trumpin sieluista.

ANTTI TUURI
Kirjailija

Kommentoi