Kolumni: Vaasan ja Seinäjoen pitää kertoa muulle Suomelle vuodesta 1918 - Suomen vapautuminen lähti lakeuksilta ja rannikolta

Yhdessä vai erillään? Jos 100-vuotiaan Suomen kantava teema on ’yhdessä’, ensi vuonna johtavaksi teemaksi voi herkästi valikoitua ’erillään’. Jakavana tekijänä toimivat tietysti käsitykset vuoden 1918 sodasta, vapaussodasta, sisällissodasta, kansalaissodasta. Jo nimi kertoo eriävän näkemyksen sotaan.

Pohjalaisia vuoden 1918 muisto voi jälleen yhdistää – jos niin halutaan.

Suomen itsenäistymisen pyöreitä vuosia on juhlittu sopuisissa tunnelmissa, mikä kertoo hyvää suomalaisesta yhteisöllisyydestä sosiaalisen median pöyristymiskuplien ja päivänpoliittisten kinastelujen keskellä.

Ensi vuoden satavuotisjuhlassa on ainekset vaikeampaan kansalliseen keskusteluun, kun puhe kääntyy Pohjanmaalta vapaussotana lähteneeseen sisällissotaan.

Pohjalaisilla on vuoden 1918 satavuotisjuhlassa varaa kirkastaa kilpeä, ja se on syytä myös ylpeästi tehdä. Vaasa toimi Suomen pääkaupunkina tammikuun lopusta toukokuuhun 1918. Kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim ja itsenäisyyssenaatti mukaan lukien sen puheenjohtaja, myöhempi presidentti Pehr Evind Svinhufvud työskentelivät Vaasassa sen jälkeen, kun kaupunki vapautettiin venäläisistä.

Rataliikenteen solmukohtana toiminut Seinäjoki puolestaan toimi valkoisen armeijan sotilaallisena päämajana. Suomen vapauttamista johdettiin siis historialliselta Pohjanmaalta.

Pohjanmaa oli yleisesti ottaen varsin valkoinen. Täältä liityttiin ahkerasti suojeluskuntaan, ja haluttiin heittää miehittäjät eli venäläiset ulos maasta.

Täysin yksiniittistä suhtautuminen ei kuitenkaan ollut. Närpiön vankileirille suljettiin niitä pohjalaisia, jotka eivät halunneet ottaa asetta käteensä ja liittyä suojeluskuntaan. Pohjalaisten maineen piirsivät kuitenkin talonpoikaisarmeijan sotilaat, joista tehtiin ensimmäisen tasavallan kunniakansalaisia.

Jos niin halutaan, historia voisi toimia hyvänä sillanrakentajana toisistaan turhanpäiväisesti etääntyneiden pohjalaisten keskuskaupunkien välillä.

Vaasa ja Seinäjoki voisivat kertoa yhdessä merkityksestään koko Suomelle. Tarinoilla on painoarvoa varsinkin, jos ja kun ne yhä leimaavat pohjalaisten suhtautumista isänmaahan.

Pohjalaiskaupunkien välit viilenivät ennen muuta sairaalataistelun tuoksinassa. Tätä kukaan päättäjistä ei sano ääneen, mutta näin valitettavasti kävi.

Vaasassa odotettiin tukea Seinäjoelta ja Seinäjoella taas pelättiin vaasalaisten syrjäyttävän kabinettipelillä Seinäjoen sairaalan hallituksen listalta.

Tuloksena on se, että molemmissa kaupungeissa käsi puristui nyrkkiin taskussa, vaikka käytöstavat julkisuudessa kutakuinkin pitivät. Nyt pöly alkaa onneksi laskeutua, ja ajatukset siirtyvät väistämättä yhteistyöhön.

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa entistä aktiivisempi luku pohjalaisessa tarinassa kuin järjestää yhteiset juhlat tai palauttaa muilla tavoin suomalaisten mieliin, kuinka Suomi oikeastaan itsenäistyi. Samalla voitaisiin kertoa hieno tositarina siitä, mitkä kaupungit toimivat vapaan Suomen päämajoina. Pohjalaisten ei pidä pitää vuoden 1918 rooliaan piilossa eikä ujostella itseään.

Muu Suomi sivistyisi siinä sivussa traagisesta, mutta todesta kansallisesta historiasta.

Kommentoi