Kolumni: Tieteen puolesta

Tiede on nykyisen länsimaisen elämänmuodon ja kulttuurin perusta. Meidän on pakko uskoa, että rokotteet auttavat tauteja vastaan. Jääkausi on muokannut Suomen maisemaa. Kehitysoppi on todennettu teoria. Maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksessä. Maa on pyöreä, ei pannukakku.

Jos ei usko, on väärässä ja uudelleenkoulutuksen tarpeessa.

Tieteellistä tietoa riittää ja lisää syntyy koko ajan. Sipilän hallitus panee pystyyn uuden taloustieteen huippuyksikön, jotta poliittiset päättäjät saisivat sellaista taloustietoa kun haluavat. Sitä saa mitä tilaa.

Tieteen kanssa on hyvä olla ainakin hiukan varuillaan.

Tieteestä on moneksi: on teknisiä tieteitä, joiden menestys on tietysti kaiken epäilyn ulkopuolella. Se ettei Helsingin länsimetroa saada toimimaan on sitten eri asia. Sama pätee atomivoimaloihin.

Luonnontieteisiin on totuttu luottamaan. Toki on kuulunut ääniä, ettei solubiologian tuottamia tuloksia saada toistetuksi uusissa kokeissa ja syöpätutkijoiden ennakoidut tulokset ovat kuin poliitikkojen vaalilupaukset.

Apurahat ja äänet tulevat sille, joka lupaa eniten.

Taloustiede ei kykene ennustamaan tulevaisuutta, joten talouden romahdukset tulevat yllätyksinä meille kaikille. Mutta ei sotatiedekään osaa ennustaa vihollisen toimia.

Sitten ovat tietysti vielä yhteiskuntatieteet ja psykologia. Kun ihminen kokee jotain ihan kauheaa, kuten poliisit ja palomiehet joskus joutuvat kokemaan, annetaan kriisiapua. Luin jostakin, että toisia se auttaa ja toisten tilannetta se pahentaa.

Psykologiassa on nykyään muotia aivotutkimus ja sen mukana muuttuneet puhetavat. Aivot ovat kuin jokin lihas, jota pitää treenata. Aivojen terveydestä pitää pitää huolta ajattelemalla ahkerasti ja tekemällä aivoharjoituksia.

Mutta, kuten joku opiskelukaverini Turussa aikoinaan sanoi, ajattelun tutkimuksen kannalta aivot ovat harvinaisen mielenkiinnoton kohde.

Armeijassa alokas sanoi tykin vieressä pimeässä räntäsateessa seisten: Ja harjoituksen aiheena on debiilin totuttaminen tykkiin. Tänään sanottaisiin, että alokkaan aivojen totuttaminen tykin läsnäoloon.

Valitettavasti vain kukaan ei tiedä, kuinka aivot toimivat. Eri aivoalueiden aktivoitumista pystytään kyllä mittaamaan.

Mitä mieltä pitäisi olla seuraavasta teoriasta?

Kun ihminen päättää tehdä jotakin, esimerkiksi ottaa kynän käteensä, aivojen päätöksentekoalue aktivoituu ennen kuin ihminen kokee päättävänsä. Tämä tarkoittaa, että ihmisen aivot ovat päättäneet jo ennen kuin ihminen kokee päättävänsä.

Aivotutkijat sanovat tämän tarkoittavan, ettei vapaata tahtoa ole olemassa. Mutta, jos ei ole vapaata tahtoa, ei ole moraalista vastuutakaan. Ihminen olisi aivojensa armoilla.

Vielä meillä on riesanamme näennäistieteet, joita on niin paljon, ettei sanotuksi saa.

Näennäistieteet jääkööt toiseen kertaan. Halusin vain sanoa, että oikeassa tieteessäkin riittää pohdittavaa. Tieteeseen on luotettava, mutta tieteen sisällä on monenlaista ilmaa.

Ongelmana on, että tieteen tulosten ja menetelmien arvioiminen on maallikolle kovin vaikeaa. Siksi on helppo olla tiedevihamielinen tai tiedeuskovainen. Totuus on jossakin sillä välillä.

Tieteen ymmärtäminen on kova haaste.

Filosofian emeritusprofessori

Kommentoi