Kolumni: Taiteen tehtävä

Taiteen tehtävä on kertoa konservatiiviselle apinalle, että maailma sen ympärillä on muuttunut.

Kuulostaa hippiaikojen poliittiselta iskulauseelta, mutta sellaisesta ei ole kyse. Päädyin määritelmään astetta hienostuneemman jungilaisen muotoilun kautta: taiteen suhde kulttuuriin on sama kuin unen suhde yksilön psykologiaan.

Vertaus on syvällinen ja uskomattoman osuva. Ensinnäkin uni on yksilölle elinehto. Unien näkemättömyys tappaa. Mutta ei siinä kaikki.

Yhden teorian mukaan REM-unessa on kyse eräänlaisesta päivitysoperaatiosta, jossa testataan uusia, yksilöllisiä kokemuksia lajin ikivanhoja perusasetuksia vasten.

Ilmeisesti kaikki nisäkkäät näkevät unia ja niiden sisältökin on melko yhteneväistä. Unissa paetaan, saalistetaan, paritellaan ja hoidetaan lauman sosiaalisia suhteita.

Esimerkiksi putoamisunien yleisyys voi kuulemma viitata pitkään menneisyyteemme puissa keikkuvina apinoina. Monelle tuttu painajaistyyppi, jossa ollaan julkisella paikalla alushousuissa tai ilman, on luultavasti inhimillinen versio maineestaan tarkan laumaeläimen kauhunhetkestä.

Uni ei kuitenkaan ole pelkkää perimää. Pikemminkin siinä haetaan kompromissia kahden hyvin erilaisen otuksen välillä.

Toinen on joitakin vuosikymmeniä elänyt verovelvollinen, joka osaa lukea ja käyttää älypuhelinta, mutta muistaa lähinnä lapsuuden kesiä. Toinen on konservatiivinen apina, joka ”muistaa” lentoliskot.

Ei ihme, jos näiden kahden välinen vuoropuhelu on kaoottista. Yleensä apina vie voiton, ja yksilön arkiset kokemukset muuttuvat unessa oudoiksi, kun ne valjastetaan uhkia ennakoiville selviytymisstrategioille. Suurin osa unista on tutkitustikin eriasteisia painajaisia.

Joskus kuitenkin tuntuu tapahtuvan jotakin muuta. Toisinaan unet ovat harmonisia, aivan kuin sielun uudet ja vanhat osat löytäisivät yhteisen nuotin. Joskus esiintyy myös niin sanottuja suuria unia, joissa on selittämätön pyhyyden tuntu.

Siinä missä uni mahdollisesti päivittää lajiasetuksia, taide aivan varmasti päivittää kulttuuria. Se paljastaa sokeita pisteitä ja nostaa esiin asioita, joita perinne ei ole ottanut huomioon.

Läpeensä taidevihamielisiä kulttuureja on ehkä ollut olemassa, mutta emme tiedä niistä mitään. Hyvin ei pyyhkinyt viime vuosisadan puolella niilläkään, jotka typistivät taiteen valtiopropagandaksi.

Sekä unen että taiteen luonteeseen kuuluu tietynlainen arvaamattomuus ja riippumattomuus. Ilman jonkinasteista sekoilua taide ei hoida hommaansa.

Joskus väitetään, että taiteentekijöiden tehtävä on olla hereillä, tiedostavia. Kyseessä on puolitotuus, joka sopii paremmin journalismiin tai propagandaan.

Oikeasti taiteilijoiden tulisi olla pikemminkin puoliksi unessa. Sellaiselle roolille on kulttuurissa sekä tilaus että perinne, joka ulottuu runonlaulajista ja oraakkeleista kauas esihistorian hämyyn.

Sekä yhteiskunnan että taiteilijoiden itsensä on siis syytä suhtautua ilmiöön kunnioituksella, vaikka järkisyyt tuntuisivat olevan joskus sitä vastaan. Ilman unta ja taidetta olisimme kaikki jo kuolleet.

MARKO HAUTALA
Vaasalainen kirjailija

Kommentoi