Kolumni: Rakkaan kaunis sielu

Matti Hurmeen mielipiteet rakkaussuhteista julkaistiin 2. ja 9.3. Pohjalaisessa. Hurme kirjoitti tapansa mukaan analyyttisesti, näkemyksiään perustellen.

Ensimmäisen kirjoituksen ydin oli, että ikäero on yhdentekevä, jos pari on aidosti onnellinen. Hurme muistuttaa, miten Sauli Niinistöä pilkattiin Ylen viihdeohjelmassa halpamaisesti ”sarjanussijaksi.”

Niinistö rinnastettiin ohjelmassa pedofiili-tappaja Jammu Siltavuoreen, koska Jenni Haukio on 30 vuotta Niinistöä nuorempi.

Oliko tämä sinusta hauskaa? Jos oli, olet typerys, ihan älykkyysosamäärästäsi riippumatta.

Toisessa kirjoituksessa Hurme kirjoittaa Tom of Finlandia ympäröivästä kohusta. Hän sanoo hyväksyvänsä synnynnäisen homoseksuaalisuuden, mutta ei ymmärrä miksi Suomi haluaa maailmanmainetta keskinkertaista piirtäjää ja tämän seksifantasioita ylistämällä.

Homojen aito rakkaus on yhtä luvallista kuin hetereroidenkin rakkaus. Ehkä tärkein aidon rakkaussuhteen tunnusmerkki on halu olla kumppanilleen hyvä.

Onnelliseen suhteeseen kuuluu täysi vapaaehtoisuus. Alistus- ja hyötysuhde ei ole koskaan oikea rakkaussuhde. Rakkaus on kauneimmillaan sielujen yhteyttä; sen rinnalla rakastetun ulkonäkö, ikä, varallisuus tai sosiaalinen asema ovat yhdentekeviä.

Yllätyin, kun fiksu naistoimittaja julkaisi Pohjalaisessa seikkaperäisen kuvauksen junassa näkemänsä miehen fyysisistä piirteistä ja seksuaalisesta vetovoimasta. Juttu oli hyvä, mutta julkaisufoorumi ehkä väärä…

Entä jos miestoimittaja olisi kirjoittanut Pohjalaiseen jutun naiskonduktöörin ihanasta takapuolesta, rintojen suloisuudesta ja silmien lumovoimasta? Luulen, että mies olisi leimattu eliniäkseen siaksi, seksihirviöksi.

Ystäväni, merimies- ja rajaseutupappi Olle Salmi siunattiin tammikuussa Helsingissä, Oulunkylän vanhassa puukirkossa, matkalle taivaaseen.

Syntyään pellolainen, Vaasassa kahden veljensä kanssa lukion käynyt Olle oli opiskeluaikainen kämppäkaverini Helsingissä, kuten Ollen Gustav- ja Lasse–veljetkin. Ollen nuorimman veljen, piispa Samuel Salmen poika, Mikko, siunasi Olle-setänsä hautaan.

Hautajaiset olivat kauniit, hyvin lämpimät. Leski Airi, o.s. Palo, hänkin kotoisin Vaasasta, muisteli kauniisti puolisoaan. Airi sanoi, että Ollella oli kaunis sielu. ”Kaunis sielu” … sellaista ihmistä ei voi olla rakastamatta.

Ruotsin Trollhättanissa autoja koonnut setäni Veikko oli työläinen, runouden, kirjallisuuden ja taiteen ystävä.

Hänen jäämistönsä omien runojen joukossa oli runo ”Sinulle, jota rakastan.” Tässä otteita runosta: ”Tätä kauneutta on sanoilla mahdoton kuvailla. Sinä olet minussa kokonaisena, täydellisenä, ehjänä ja lämpimänä – joskus kipeänä, mutta silloinkin kasvua antavana. Tunteeni sinua kohtaan kasvaa kuin kukka, kuin kukka rakkauteni syvässä mullassa sieluni ja sydämeni kasvumaassa – kuitenkin auringon, kuun ja tähtien loisteessa kylpevässä taivaassa…”

Voiko aitoa rakkautta kuvata kauniimmin? Olen ylpeä duunarisedästäni Veikosta.

Kasvatustieteen emeritusprofessori

Kommentoi