Kolumni: PR-tähti säilytti salaisuuden: Ei paljastanut petikumppaneitaan

Puoli Suomea odotti kieli pitkällä, että Lenita Airisto paljastaisi Maikkarin uudessa Kaunis elämä -sarjassa, kenen kaikkien kanssa hän on elämänsä aikana ollut petipuuhissa.

Sitä odottivat myös ohjelman muut missukat, mutta pahus sentään, yhdenkään uuden sankarin nimeä ei Airisto maininnut. Suhde Vesa-Matti Loirin kanssa on jo kuultu.

Miesseikkailujensa sijasta Airisto halusi avata lapsuuttaan sodanaikaisessa ja -jälkeisessä Suomessa. Avautuminen oli niin liikuttavaa, että kyyneleitä nousi sekä kertojan että tv-katsojien silmiin.

Airisto oli aikoinaan uljas Suomen puolestapuhuja, värikäs PR-nainen, joka kiersi uupumatta maailmaa Suomen lähettiläänä.

Miksei hän ole siirtänyt lahjojaan ja taitojaan eteenpäin? Onko meillä varaa olla käyttämättä Airiston arvoista aarretta?

Mistä löytyy uusi Airisto?

Pitkän linjan urheilutoimittaja Tapio Suominen, 54, sai sitten Ylestä potkut. Hän on kertonut sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja kärysi syksyllä ratistakin.

Vielä viime viikolla hän juonsi pari Urheiluruutua, leukaili Matti Röngän kanssa ja näytti terveeltä ja virkeältä.

Viikonloppuna Suomisen some-keskustelu kuitenkin karkasi käsistä. Symppiksen oloiselle kaverille pitää toivottaa entistä parempaa jatkoa.

Etelä-Korean olympialaisiin asiantuntijaksi pestattu Sami Jauhojärvi tekee hyvää jälkeä. Selkeäsanainen ex-hiihtäjä näkee ladulla paljon sellaista, jota tavallinen katsojantumpula ei huomaa.

Jauhojärven torniolaismurre on sekin virkistävää. Hiukan tosin naurattaa, kun hiihtäjämestari kehuu hiihtäjäkaverin hyvää suoritusta, vaikka "on jo ollut pari kissaa alla".

JAANA-STIINA ALA-KORPI

Kommentoi