Kolumni: Pohjalaisuuden plussat ja miinukset

Ensin tulevat tietysti plussat: pohjalainen suoraselkäisyys ja rehellisyys, oman maakunnan ja heimoveljien arvostaminen, yritteliäisyys ja positiivinen suuruudenhulluus.

Ilman suuruudenhulluutta ei olisi kaksifooninkisia eikä ilman yritteliäisyyttä pohjalaista yritysmaailmaa. Ehkä pandatkaan eivät olisi täällä. Ilman pohjalaista supervoimaa ei olisi saatu valmiiksi tuhansia kesäteatteriesityksiä, ei maailman suurinta perunankuorimaveistä, megakasvihuoneita eikä jättiharvesteria.

Pohjalainen huumori on salaviisasta ja osuvaa. Aina kuulija ei tajua, että nyt siirryttiin vitsiin. Monet kasvolihakset liikkuvat arvoituksellisen hitaasti, vähän kuin pilvet lakeuden yllä, samalla kun pilke tuikahtaa silmäkulmassa.

Kun pohjalainen painaa takki auki maailmalla, hattu nousee monen vastaantulijan päästä, syystä.

Ja sitten ne miinukset. Suorapuheisuus, jonka toisenlaiseen sosiaaliseen kulttuuriin kasvanut voi kokea töykeytenä. Toisinaan täysin katteeton itsekehu, joka tuntuu pohjautuvan siihen, että maailma loppuu maakuntarajalle.

Oman maakunnan ja heimoidentiteetin yliarvostaminen, joka muistuttaa pahimmillaan jonkinlaisen uskonlahkon puuhastelua.

Kaiken ison palvonta, joka tuottaa maaseutuidylleihin pöhöttyneitä ja tyylitajuttomia rakennelmia. Sen pelko, mitä naapuri ajattelee. Kateus, nurkkakuntaisuus, erilaisuuden pelko.

Ja sitten se huumorilla heitetty, silti kliseisin ja kaikkia maakuntarajan toiselta puolen tulleita vieraannuttavin periaate: moon meiltä ja muut on meirän krannista .

Työpaikkojen puute on yksi luonteva selitys maakuntien väkikadolle. Väitän, että toinen iso syy on ulkopuolisuus, krannius, joka voi koskea myös syntyperäistä väkeä.

Kotiutuminen on, tai sen pitäisi olla, vastavuoroinen tapahtuma. Jos maakunnat haluavat kasvaa, on kotiutettava muitakin kuin juuriltaan pohjalaisia.

Sekä Pohjanmaa että Etelä-Pohjanmaa tyhjenivät viime vuonna, vaikka mittarit ovat näyttäneet positiivista monen tekijän kohdalla. Pohjanmaan väestä lähti 448 ihmistä, Etelä-Pohjanmaalta 903. Pahimmin muuttotappiosta kärsivät rannikon Kaskinen, Kristiinankaupunki ja Kruunupyy, Etelä-Pohjanmaan Soini, Isojoki ja Kauhava.

Ensimmäiset viisi vuotta tulokas jaksaa nauraa sille, ettei hän krannista tulleena ole mitään. Kaikki on eksoottista ja kiinnostavaa: lakeudet ja niiden yllä kaartuva taivas, omassa kylä-, pikkukaupunki- ja sukukuplassaan asuvat juurevat ihmiset ja rannikon rauha.

Kun on mennyt 15 vuotta ja on itse aina vain krannista, ei välttämättä enää naurata. Pohjalaiseksi ei tulla, vaan synnytään. Voi toki mennä pikkukaupungin puuhiin ja yrittää olla niin pohjalainen kuin krannina voi. Silti kotiutumista voisi auttaa jo kysymys: mistä sinä tulet ja millaista siellä on? Mitä voisit tuoda juuriltasi tänne? Mitä me voimme antaa sinulle?

Sen jälkeen on taas on kiva kehittää uutta kotiseutua, Pohjanmaata.

Toivoa on. Pohjalaiset ovat lähteneet maailmalle, kun muut ovat jääneet. On jätetty kaikki taakse ja luotu uusi elämä uudelle mantereelle.

Onneksi aina joku ymmärtää, että oven voi avata vieraalle, olla hänestä ja hänen elämästään kiinnostunut.

Kommentoi