Kolumni: Pari sanaa abortista

Abortti eli raskaudenkeskeytys on Suomessa vain yksi terveydenhoidon alue. Muualla siitä kohkataan enemmän.

Viimeisin eurooppalainen uutinen oli syksyisestä Puolasta, jossa aborttilainsäädäntöä oli tarkoitus kiristää oikein kunnolla. Aloite sai aikaan mielenosoitusten vyöryn ja sille kävi kuin entiselle miehelle, eli tuli haudatuksi.

Suomessa, vaikka lakialoite sai lähemmäs 70 000 ääntä, aborttioikeuksiin ei kajottu. Tarkoitus oli vapauttaa hoitohenkilökunta tekemästä raskaudenkeskeytyksiä silloin, kun asia sotii omatuntoa vastaan.

Eduskunta käsitteli asian, ja koska meillä äidin, tai siis sellaisen, joka ei halua äidiksi, oikeudet oman kehon hallintaan ovat suuremmat kuin kohdun vallanneen vielä syntymättömän henkilön, lakialoite ei mennyt läpi.

Terveydenhoidon alalla työskentelevän on oltava valmis tarjoamaan kaikkia palveluja, vaikka itse pitäisi niitä moraalittomana.

Hulluinta on, että oikeus aborttiin on tarkimmin rajattu sellaisissa maissa, joissa nuorille suunnattu seksuaalivalistus jätetään uskonnollisista syistä antamatta tai joissa raiskausta tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidetä vakavina rikoksina.

Tunnetuin abortin vastustaja on katolinen kirkko. Sen mukaan abortti rinnastetaan murhaan. Jumala päättää milloin elämä alkaa tai päättyy ja sitä päätöstä ei vaillinaisin tiedoin varustettu ihminen voi itse tehdä. Perustelut liittyvät itse asiassa nyt kuumana käyvään eutanasia-asiaankin.

Jos Jumala saattaa munasolun ja siittiön kohtaamaan toisensa ja uuden ihmiselämän saamaan alkunsa, niin ihmisellä ei katsota olevan oikeutta mihinkään omiin korjausliikkeisiin.

Lisäksi, mikäli abortilla ollaan pysäyttämässä raiskauksen seurauksia, ajaudutaankin päinvastoin pahan kierteeseen: Ei voi olla niin, että yhtä pahaa tekoa voi korvata toisella rikoksella, nimittäin viattoman lapsen murhalla.

Sitten meillä on Suomi. Ilmoittaudutaan, raksitaan valmiista lomakkeesta raskaudenkeskeytyksen syy. Hoitohenkilökunta totea, että onhan se vaikeaa tuossa elämäntilanteessa ja varataan aika polille.

Ääriuskonnollisen kieltopuheen ja meidän kliinisen puhumattomuutemme välissä ei ole mitään. Voisiko se olla toisin? Voiko olla nykyisen kaltaista vapaata oikeutta pitää lapsi tai olla pitämättä ja silti edes sanoa ääneen mitä abortti tarkoittaa?

Vaikka päätös jää tulevan lapsen vanhemmille, asiasta pitäisi voida puhua enemmän. Abortti ei ole mikään syöpäleikkaus, jossa ulkoinen tuholainen poistetaan emäalusta saastuttamasta. Solumöykky, josta on muovautumassa uusi ihminen, ansaitsee erityiskohtelun.

Eihän tulevaisuutta osaa kukaan ennustaa. Sehän on lapsi. Ei lapsi välttämättä ole maailmanloppu, vaan alku.

Kukaan ei ole sanonut asiaa paremmin kuin Milan Kundera:

”Lapsi on pelkkää ennalta-arvaamattomuutta. Ette tiedä, mitä hänestä tulee tai mitä hän tuo tullessaan, ja juuri siksi teidän on otettava hänet vastaan. Muuten elätte vain puoliksi, kuin räpiköitsijä joka polskii rannalla, vaikka todellinen meri on siellä missä on syvää.”

Harrastaa erilaisten ilmiöiden tarkkailua

Kommentoi