Kolumni: Meitä on huijattu! Pääosanesittäjä tapettiin kesken kaiken

Meitä on vedetty nenästä, puijattu olan takaa.

Kyse on saksalaissarjasta Isku sydämeen, jota moni asettui seuraamaan sen pääosanesittäjän, Sofia Helinin , takia. Helin muistetaan loistavan Silta-sarjan Saga Norénina.

Kylmän sodan aikaan sijoittuvassa vakoilusarjassa Helinin roolina on länsisaksalainen, keski-ikäinen, lempeä ja yksinäinen turvallisuusviraston työntekijä, jota DDR:n salaisen poliisin Stasin kouluttama nuori sankari lähtee vokottelemaan.

Tarkoituksena oli saada rakastunut nainen paljastamaan arkaluotoisia seikkoja Länsi-Saksasta, jopa valtionsalaisuuksia.

Mutta mitä tapahtui? Käsikirjoittaja Paula Milne pani Helinin kuolemaan aivoverenvuotoon jo kolmannessa jaksossa!

Ei näin saa katsojia kohdella! Taitavaksi kehutulta käsikirjoittajalta käänne oli emämunaus.

Juuri herkkään Laureniin me katsojat rakastuimme, ja olimme jo innoissamme näkevinämme pääparin molemminpuolista kemiaa.

Uusi uhri ei ole lainkaan kiinnostava. Suututtaa niin, että voisin jättää katsomisen sikseen.

Sarjassa on silti vissi viehätys jo siksi, että se pohjautuu tositapahtumiin. Stasi todella koulutti kylmän sodan aikana nuoria miehiä Romeo-agenteiksi.

Myös ajankuva on kohdillaan. Rekvisiitta ja puvustus pursuaa riemastuttavia yksityiskohtia 1970-luvulta.

Toisaalta sarjaa rasittaa liiallinen henkilökaarti, ja korostettu homoerotiikka saattaa ärsyttää.

Ällöttävin hahmo on se söpön agentin rähjäinen, tupakkaa alituiseen kiskova neuvonantaja.

Yleisurheilun EM-kisoista ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa. Ruotsin 18-vuotiaasta Armand Duplantiksesta tuli hetkessä koko kisojen lemmikki ja norjalaisista Ingebritsenin veljeksistä ilmiö.

Ei maha mittään. Tulee parku.

Jaana-Stiina Ala-Korpi

Kommentoi