Kolumni: Kuuluisia ihmisiä

Minun nuoruudessani nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari oli maailman kuuluisin elossa oleva ihminen. Ingemar Johansson voitti vuonna 1959 USA:n Floyd Pattersonin tyrmäyksellä ja hänestä tuli kansallissankari Ruotsissa. Olin järkyttynyt, sen muistan.

Muistan kävelleeni Hietasaarenkatua alas Matilda Wreden talon ohi, sillä puolen katua Rantakadun kulmassa. Olin sairas ja pahoinvoiva pettymyksestä, enkä pystynyt tajuamaan, miten Ingon voitto oli mahdollinen.

Ihailijoilleen hän oli Iskevä Ingo ja muille Springemar, joka pakoili vuoden 1952 olympiakehässä loppuottelussa niin että hänet diskattiin. Mitalinsa hän sai armosta vasta paljon myöhemmin. Muhammad Ali karnevalisoi homman, ja nyrkkeily alkoi menettää asemaansa. Rauta-Mike Tyson oli tietysti hillitön ilmiö. Nyt ei ole enää mitään, pitää olla vapaaotteluita häkissä.

Elokuvatähdet olivat ennen tähtiä. Marilyn Monroe ja John Wayne olivat suuria nimiä. Marilynin leffoja viitsii katsoa edelleen, mutta Waynesta en koskaan osannut innostua. Hän esitti vain itseään ja voitti lopuksi. Mies oli pelkkää maneeria, vaikka karismaakin tietysti riitti. Nykyajalla on omat tähtensä, mutta kuka jaksaa välittää?

Suomessa Tauno Palo oli ylivertainen. Hänelle on nimetty puisto Helsingissä Helsinginkadulla Urheilutaloa vastapäätä: surkea pieni kivipaasi suttuisen ruohikon laidassa. Ylioppilastutkintolautakunta, jonka jäsen olin, kokoontui naapuritalossa, joten muistimerkkiä tuli katseltua toisenkin kerran.

Ravintola Kosmoksessa Helsingin Töölössä saa kyllä Tauno Palon sipulipihvin, jonka voi syödä Matti Pellonpään pöydässä. Tauno Suuri oli vanhempana kanta-asiakas. Tauno yhdistettiin ennen Ansa Ikoseen, jonka kauneus ei enää näy ja näyttelijäntyö auttamatta vanhentunutta.

Ajat muuttuvat, Andy Warhol sanoi, että tänä päivänä jokaiselle ihmiselle on varattu viisitoista minuuttia kuuluisuutta. Olin kerran junassa matkalla Vaasaan, kun joku toimittaja soitti ja kysyi, mitä tämä muka tarkoittaa. Niinä aikoina minulle vielä soiteltiin ja pidin kunnia-asiana myös vastata.

En tosin tiedä mitä Warhol tarkoitti, mutta sitä helpompi oli vastata. Vakavasti puhuen, hän taisi tarkoittaa sitä, että nykymaailma on kulttuurisesti niin pirstoutunut, että kukaan ei ole enää oikeasti kuuluisa. Silloin kuka tahansa voi olla kuuluisa. Ja kun asioita ja teemoja on ääretön määrä, kuka tahansa voi jossakin mielessä olla hetken kuuluisa joillekin ihmisille.

Joku on kuuluisa hyvästä syystä, joku muuten vain, tai sitten muistokirjoituksensa lukemisen ajan. Näin on hyvä, koska kuuluisuus on taakka ja kirous ihmiselle.

Ainoa hyvä syy tavoitella kuuluisuutta on rahan ansaitseminen. Kuuluisuus ilman kunnon rahapalkkiota on ansa.

Kissa kiitoksella elää, sanottiin ennen.

Timo Airaksinen

Filosofian emeritus- professori

Kommentoi