Kolumni: Kun susi toi vaaran turvalliseen arkielämään

Mies heräsi huomaamattaan uuteen aamuun. Kuolema ei ollut korjannut häntä yöllä mukaansa sen enempää aivoinfarktilla kuin pölyisestä pakastimesta pillastuneella palollakaan.

Ennen kuin Mies pääsi vessaan asti, oli naama jo punainen ja hengitys pikemminkin puuskuttamista. Päivä olisi voinut jäädä tulematta myös rasvoittuneista suonista väsyneen sydämen takia. Aamumakkaroita ahmiva Mies ei näitä huomannut.

Yöpakkasen pitsittämä pihamaa peltonäkymineen oli herkistävä näky – tai olisi voinut olla, jos Mies olisi ollut pehmeä neiti.

Pahimmat jäät pois auton lasista ja matkaan. Tutulla tiellä ei tarvinnut paljon eteensä katsoa. Nopeus oli tässä kohtaa aina ollut se sama sata. Siitä viis, että alla olivat kesärenkaat ja aamukuuden hämärä vaihtunut syksyn myötä pilkkopimeään. Ja siitä, että hirvikanta oli nyt tiheimmillään ja liikkui arvaamattomasti.

Vastaan tuli rekkoja, koulubusseja, huumekuskeja ja mutkia mutkien perään. Kuolema oli läsnä katkoviivan takana puolin ja toisin, mutta Mies hallitsi homman ja oli tyytyväinen, että urheilutulokset sai nykyään luettua auton ratissa.

Työpaikan pihalla Mies pisti tupakaksi, kuten oli ollut vuosikymmenet tapana. Poltti vielä toisenkin, ennen kuin astui meluisaan konehalliin. Nipottavin työnjohtajista ei ollut tänään paikalla, ja töitä sai tehdä ilman pakottavia pykäliä. Niitä, joilla muka yritetään välttää tapaturmia, vaikka oikeasti kyse on herrojen halusta hallita.

Työnjohtaja ei tajunnut, että ammattitaidottomat kaverit eivät enää olleet töissä, vaan ilman sormia tai henkeään ihan muualla. Miessen sijaan hallitsi tämänkin.

Kotimatkalla Miestä janotti sen verran, että oli koukattava kaljakaupan kautta. Parit tölkit tyhjenivät saman tien, ennen kuin Mies jaksoi jatkaa ajomatkaa kotiinpäin.

Loput juomat hän ajatteli kumota kurkkuunsa metsässä, jonne oli menossa vetäisemään iltapuhteeksi muutaman motin halkoja moottorisahalla. Samalla voisi siivota tuulenkaadot, jotka olivat jääneet konkeloon mökin sähkölinjalle. Sähköyhtiön munattomista jannuista ei olisi siihen hommaan ennen kesää.

Mökillä Mies päätti laskea vielä verkot lähijärveen. Pelastusliivit saivat jäädä tälläkin kertaa liiteriin.

Iltamyöhällä Mies oli taukonsa ansainnut. Hän romahti keittiön pöydän ääreen, avasi vasta nyt aamun lehden – ja oli pudota saman tien tuoliltaan. Kädet tärisivät, sydän sekosi ja tuskanhiki tursui niskaan.

Mieheen iski pelko ja hätä. Hengenvaaralta oli suojauduttava, ja samalla pelastettava siltä naapurin mummot ja lapset. Kyläläiset oli mobilisoitava, jotta tuttu ja turvallinen elämä saisi jatkua. Nyt tarvittiin apuun sosiaalinen media.

Lähiseudulla oli nähty susi.

Jami Jokinen

Kommentoi