Kolumni: Jos tänään olisi elämäsi viimeinen päivä

”Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” lukee kortissa työpöytäni sermissä. Kysymyksen esittää Tommy Tabermann, runoilija, kirjailija, kansanedustaja.

Joka aamu töihin tullessani katson korttia ja sen tekstiä. Vastaan mielessäni: ”Olen valmis käyttämään kaiken rohkeuteni, mitä vaaditaan”. Päivä on vastasyntynyt, sen asettamista rohkeutta vaativista asioista en vielä tiedä.

Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Pelottoman ei tarvitse olla rohkea. Sen sijaan rohkeus on sitä, että pelosta huolimatta toimii.

Yksi elämässä eniten rohkeutta vaativia asioita on uskaltaa olla oma itsensä. Matka omaan itseen on opintomatkoista kaikkein vaativin ja myös pisin.

Rohkeutta on pysähtyä tarkkailemaan itseään. Mitä teen, missä olen, mihin olen menossa? Helpompaa olisi ravata samaa kehää laput silmillä, rutiinien vietävänä. Helpompaa kyllä, mutta voi, mitä elämän hukkausta! Yhtäkään päivää emme saa elää uusiksi. Meissä jokaisessa on kipinöitä, joita niin kärkkäästi sammutamme: Kipinöitä uudistumiseen ja itsellemme asettamista vaatimuksista vapautumiseen.

Lista, miksi emme voisi toteuttaa todellisia unelmiamme, on ahdistavan painava. Mitä toiset ajattelisivat? Entä, jos epäonnistun? Entä, jos joudun naurunalaiseksi? Entä, jos en osaakaan? Mitä, jos muutan elämääni, ja kaikki meneekin entistä kamalammaksi?

On helpompi ajatella ”sitten kun” tai ”mutta kun” kuin ”nyt kun”.

Intohimo on raju sana, jota moni kavahtaa. Silti intohimon kipinä on meissä kaikissa.

Vieläkö muistat, kun lapsena ajoit pyörällä tuulta vastaan ja annoit hiustesi hulmuta alamäkeen, ja tunsit, miten maailma on tässä ja nyt ja juuri sinua varten? Mikään ei ollut mahdotonta.

Vieläkö muistat, kun opit uimaan, ja kiljuit ilosta, kun vesi kantoi sittenkin? Tai kun opit lukemaan, ja oivallus, että kummalliset harakanvarpaasi muodostavat ihan oikeasti oikeita sanoja, tärisytti tajuntasi joka nurkkaa ihmeellisyydellään? Se kaikki on intohimoa.

Jos tänään olisi elämäsi viimeinen päivä, mitä katuisit eniten? Sitä, että elit kuin viimeistä päivää vai sittenkin sitä, ettet ehtinyt oikein elää oman näköistäsi elämää. Aina oli jotain muuta, minkä laitoit elämässäsi omien intohimojesi edelle. Etenkin meillä naisilla on uskomaton kyky mollata omat toiveemme.

Tehokkaampaa keinoa katkeroitua ei olekaan, kuin kadottaa itsensä. En tarkoita itsensä löytämisellä toiset lyttäävää itsekkyyttä, vaan tervettä halua itsensä toteuttamiseen. Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, joka haluaa oppia itsestään ja kehittyä, joka nauttii jostain elämänsä osa-alueesta ja kokee sen omakseen, hyväksyy ja antaa tilaa myös toisten intohimoille.

Pysähdy ja etsi kipinäsi. Kuka sinä olet? Missä on sinun intohimosi? Aloita loppuelämäsi kipinöivä opintomatka itseesi.

Susanna Pajakko

@i-mediat.fi

Kommentoi