Kolumni: Elämme epätasa-arvon aikaa

”Mitä aikaa on tämä, jolloin puhe puista on melkein rikos, koska siinä vaietaan niin monista rikoksista?”, kysyi Bertol Brecht aikoinaan. Minä ihmettelen samaa.

Tässä pari esimerkkiä.

Rikoslaissa henkirikoksen, törkeän pahoinpitelyn, panttivangin ottamisen ja törkeän ryöstön valmistelusta voi saada rangaistuksen. Sen sijaan ostaja ei voi saada rangaistusta pedofiilirikoksen valmistelusta, koska sitä ei ole erikseen rikoslaissa säädetty. Tästä asiasta jätän heti syyskuussa lakialoitteen. Toivottavasti hallitus siihen tarttuu.

Toinen kipeä asia on kasvava huumeongelma. Nuorimmat suonen sisäisten käyttäjät ovat vain 11-vuotiaita. Hoitopaikkoja ei heille ole, viranomaiset ja päättäjät eivät tunnista ongelmaa tai sulkevat silmänsä. Poliisin resurssitkaan eivät riitä kitkemään huumekauppaa. Surullista.

Kolmas on Itämeren tilanne. Istun Itämerikomiteassa ja tiedän, että kaunis meremme on hyvää vauhtia kuolemassa saasteisiin. Asialle on tehtävä jo jotain.

Tässä olisi hallitukselle muutama haaste, mutta tuskin se näihin tarttuu, koska keskeisimpänä asiana tuntuu olevan vähäosaisten aseman heikentäminen ja tuloerojen kasvattaminen.

Ministeri Orpo hehkuttaa, että verot eivät nouse. Hän tarkoittaa valtionveroa, jonka ala-raja on nyt 17 200 euroa vuodessa. Meillä on liki miljoona ihmistä, joiden tulot ovat alle unionin köyhyysrajan. Köyhimpien tulot jäävät rapiaan yhdeksään tuhanteen vuodessa. Jos kunnallisvero nousee, se nousee myös heillä, siihen Orpon lupaus ei siis päde. Sen sijaa hallitus nostaa joitain tasaveroja, jotka ovat yhtä suuria kaikille. Esimerkiksi tupakkavero.

Toki verot laskevatkin, nimittäin uusien autojen autovero laskee. Köyhät eivät niitä pysty ostamaan, tämä helpotus menee rikkaille, kuten meni apteekkarien, suurmetsänomistajien ja miljoonaperintöjen saajienkin helpotukset

Eläkeläisten ahdinko ei helpotu. Edelleenkin he joutuvat valitsemaan lääkkeiden ja ruuan väliltä. Hallituksen aktiivimalli yksi leikkaa työttömiltä, aktiivimalli kaksi tuo päälle 10-60 päivän rahattomat karenssit, jos hallituksen vaatimat toimet eivät täyty. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Jotain pitää tehdä!

Esitänkin, että kunnat työllistävät kaikki työttömänsä aktiivimalli yhden mukaisesti 18 tunniksi joka kolmas kuukausi. Töitä kyllä on ja rahaakin on. Valtio peri viime vuonna kunnilta ns. pitkäaikaistyöttömien sakkomaksuja noin 400 miljoonaa. Logiikan mukaan sakkomaksuilta vältyttäisiin, jos aktiivimalli 1:n vaatimukset hoidettaisiin kuntien toimesta.

Maria Tolppanen
SDP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi