Kolumni: Eivät nuoretkaan halua pelkkää digiä

Dear Eki: Olen nuorehko aikuinen, joka haluaisi kirjoittaa kaunoa, rastittaa lomakkeita lyijykynällä ja tehdä matkalaskun paperilla. Olenko normaali?

Joka puolelta pukkaavan digitalisaation keskellä joskus harvoin nostetaan esiin ne, jotka eivät osaa käyttää laitteita ja palveluja. Vieläkin harvemmin kuulee ryhmästä nimeltä "osaavat mutta haluttomat".

Siksi oululaisen lukiolaisen Sami Ahon viimeviikkoinen, runsaasti huomiota saanut blogikirjoitus koulujen digitalisaatiosta oli virkistävä kannanotto.

Aho kirjoitti muun muassa, että vaikka muuta kuvitellaan, kaikki nuoret eivät halua tehdä kaikkia ostoksiaan verkkokaupassa, latailla puhelintaan täyteen eri yritysten sovelluksia ja lukea kaikkea opintoihinsa sisältyvää materiaalia läppärinsä näytöltä.

Aamen. Myös nuoret-kategorian ulottumattomiin jo livenneen, mutta kuitenkin tietokonetta lapsesta asti käyttäneen näkökulmasta.

Eräs opettaja totesi hiljattain haastattelussa, että kun ryhmä lukiolaisia sai vapaasti valita, hankkivatko kurssikirjastaan painetun vai sähköisen version, lähes kaikki valitsivat painetun kirjan. Heidän mielestään paperilta lukemalla ja muistiinpanot käsin tekemällä oppii paremmin.

Varttuneemman väestön paperinkaipuu on helppo tuomita eilispäivään ripustautuvien änkyröinniksi.

Mutta entä jos alle parikymppisetkin ovat sitä mieltä, että joissakin asioissa ikivanha käyttöliittymä on yhä toimivin?

Keski-ikää kurotteleva toimistotyöläinen on yleensä jo saanut tuta jatkuvan tietokoneella jäkittämisen seuraukset. Opiskelun siirtyessä koko ajan sähköisempään muotoon – ja kun älypuhelin on jo valmiiksi liimautunut näppeihin – tietotekniikkalähtöiset niska- ja käsivaivat ja näköongelmat kohtaavat epäilemättä yhä nuorempia.

Yhteiskunta lähettää kahtalaista viestiä: toisaalta varoitellaan liiallisen koneella istumisen ja laitteiden räpläilyn vaaroista, toisaalta kaikki asiat pitäisi kuitenkin koko ajan hoitaa verkossa ja mobiilisti.

Digitalisaatiossa ei ole vain yhtä totuutta. En vaihtaisi mobiilipankkia laskunmaksuautomaatteihin tai pankin tiskille jonottamiseen. En haluaisi kysellä puhelimessa, olisiko teatterisalin puolivälin paikkeilla keskellä riviä vielä vapaita paikkoja.

Sen sijaan luopuisin mieluusti tuhannesta sellaisesta tunnuksesta ja salasanasta, joita tarvitsee kerran vuodessa ja jotka eivät pysy päässä viittä minuuttia pitempään.

Dokumentit, joiden sisällön haluan kunnolla hahmottaa, tulostan. Vaikka paperittoman toimiston hienot periaatteet sanoisivat mitä, kokonaisuutta ei vain saa samalla tavalla haltuun, kun se on liitetiedostoissa ja selaimen suosikeissa.

Jos neljä asiaa viidestä siirtyykin nettiin, voisiko sen yhden kohdalla mainoslause joskus kuulua, että tämän voi muuten tehdä sillä hyväksi havaitulla tavalla, jolla se on tehty jo satojen vuosien ajan?

HANNA KUONANOJA

Kommentoi