Kolumni: Älä tallaa jalkapallokenttää!

Vaasalainen herrasmies ja jalkapallotietäjä Kalevi Luhta kysyi minulta, kuka meni VPS:n maaliin, kun Ollilan Jukka sai VPS–VIFK-ottelussa potkun päähänsä ja tuupertui tajuttomana kenttään. En tiennyt.

Maaliin meni vasen pakki, Tuomiston Ykä. Ei 50-luvulla saanut vaihtaa pelaajia, ei edes maalivahtia.

Raimo ja Väiski harmittelivat kerran 60-luvun alkupuolella Hietalahden kentän nurmen vieressä, etteivät pääse kentälle pallottelemaan, kun VPS:n ottelu oli seuraavana päivänä. Pojista olisi ollut mukava kokeilla, onko kenttä liukas ja minkälaisia klosseja kenkiin tarvitaan.

Tärkeä Herra Kenttävirkamies sattui kuulemaan poikien puheen, joka enteili sabotaasia. Mitä siitä tulee, jos jalkapallokentälle astutaan jo ennen ottelua!

Seuraava vaihe olisi varmasti se, että pelaajat laittavat potkukengät jalkaan ja alkavat pompotella palloa ihan siellä maalin läheisyydessä, joka on aina kuralla. Pian maalialue olisi mössönä eikä pelejä voisi aloittaa Hietalahdessa ennen juhannusta. Ja mitä, jos ne köyhät pikkupojat, jotka aina norkoilevat portilla ennen ottelua päästäkseen fuskulla sisään, tulevat pian aidan yli tai ali nurmelle palloa potkimaan!

Tärkeä Herra soitti salahankkeesta VPS:n johtohenkilölle, joka kehotti Raimoa ja Väiskiä pyytämään kaupunginjohtajalta anteeksi puheitaan!

Eikö tämä kaunis tapa olisi syytä ottaa taas käyttöön?

Eivät jalkapalloilijoiden pahuudet tähän loppuneet. Erotuomareille puhuttiin epäkunnioittavasti, häirittiin oikeudenjakajan toimintaympäristöä ja työkykyä. Ei ihme, että erotuomari joskus sekosi. Kerran, kun vierasjoukkueen pelaaja solvasi tuomaria Hietalahdessa, tämä käveli yllättäen pallo kainalossa rangaistuspilkun paikkeille ja pudotti ”tuomaripallon” Saarisen Repen jalkoihin. Reppe pisti pallon pömpeliin. Vaasa-lehden jalkapallokirjoittaja Vesa, kysyi matsin jälkeen epäkunnioittavasti Repeltä, onko hän koskaan ennen tehnyt ottelussa kahta maalia.

Kerran suutaan alati soittava pelaaja karjui tuomarille ”ootko sä sokea!” Kun tuomari kyseli ”mitä, mitä mitä?”, hulttio karjui, että ”ootko sä vielä kuurokin!”

Mutta kun Beijarin Edi, Hartmanin lasimestari ja entinen VIFK:n mestarijoukkueen taistelija, tuomitsi pelit, yhdenkään pelaajan mieleen ei tullut puhutella tuomaria. Edi juoksi aina tomerasti koiville potkineen luo ja piti tälle puhuttelun, kasvot noin vaaksan päässä rikkoneen naamasta. ”Hudi, Hudi, Hudi! Mikä nimi?” Edi karjui, kun Raimo Hudd oli rapannut vastustajaa koiville ja sai varoituksen.

Muistelimme VPS:n poikakokouksessa sitäkin, kun muuan ”Hullu ” ja eräs ”Luunmurskaaja” pelottelivat meitä, nuoria pelaajia, kentällä. ”Tule vain lähelle. Mitä sä pelkäät?” kyseli U.T., joka oli potkaissut Häyhän Mapen jalan irti-poikki Hietalahdessa. Kun VPS:n juniorit vierailivat Tampereella, valmentaja Piimä Nieminen keskeytti puoliajalla pelin, kun tamperelaiset jääkiekkoilija-jalkapalloilijat potkivat kaikkea mikä liikkui ja täydensivät työnsä nyrkiniskuilla.

Laineen Pauli vetäisi kerran suoraan aloituksesta hirmuisen tykin vastustajan verkkoon. Siitä on kauan, enää ei laukojia ole. Miksi ihmeessä?

Kasvatustieteen emeritusprofessori

Kommentoi