Joulunalusaikaa

Tämän vuoden joulunalusaikaa värittävät poikkeuksellisen huolestuttavat uutiset euroalueen kehityksestä. Pohdinnat siitä, voidaanko yhteisvaluuttamme vielä pelastaa, eivät ole enää teoreetikoiden mietteitä, vaan karua arkea tavallisille eurokuluttajille.

Mitä tapahtuu, jos kriisi vielä tästä syvenee? Tuota kysymystä on toisteltu koko syksy ja yhä syvemmälle on samalla sukellettu. Voiko pahasti velkaantuneita maita enää pelastaa ja mitä meille muille tapahtuu ellei voi? Tai jos voi?

Hakemattakin tulee mieleen Aisopoksen satu heinäsirkasta ja muurahaisista. Heinäsirkka soitteli ja lauleli koko kesän muurahaisten kerätessä talven varalle jyviä ja vahvistaessa kekoaan. Talven tullen heinäsirkka sitten tuli viluissaan ja nälissään pyytämään apua muurahaisilta. Aisopoksen sadussa nämä tosin eivät apua antaneet.

Faabelin moraalinen opetus: pahan päivän varalle on varauduttava. Sosiaalisen omantunnon kautta ratkaisu kyllä tuntuu raa'alta.

Niinpä niin. Ei mitään uutta auringon alla: Aisopos kun kirjoitti satunsa noin 2 500 vuotta sitten. Ja oli muuten kreikkalainen.

Nyt heinäsirkat ovat soitelleet ja laulelleet velaksi ja odottavat meidän pikkumuurahaisten apua. Mutta kuinka kauan muurahaisetkaan pystyvät kantamaan yhä lisääntyvän heinäsirkkaparven velkataakkaa?

Tätä kirjoittaessani Vaasan kaupunginvaltuusto on istunut iltapäivän ja illan budjettiseminaarissa, mutta valtuuston budjettikokous on vielä edessä.

Toivottavasti me kaikki valtuutetut pidämme mielessämme mitä velaksi elämisestä aikanaan seuraa, niin mukavaa kun kaikkea hyvää olisikin tarvitseville jakaa. Mutta kun se raha tunnetusti ei kasva puussa ja joskus on myös varauduttava pahan päivän varalle. Tilastollisesti ja empiirisesti havainnoidenkin kun sellainen aina väistämättä joskus koittaa. Siksi veroeuroja budjetoidessa on osattava myös priorisoida.

Tosin se, mikä yhdelle on ensiarvoisen tärkeää, ei sitä väistämättä toiselle olekaan. Siitä seuraakin sitten sitä poliittista keskustelua, ja demokratiaa. Kreikkalainen keksintö sekin alkuaan.

Joulunalusaikaan kuuluu toki myös arjen ja juhlan positiivisia asioita, joista osaan tarvitaan enemmän, osaan vähemmän mainittuja euroja: piparkakkujen ja joulutorttujen leipomista, sinapin valmistusta, joulukorttien askartelua, lahjojen paketointia.

Päätin taannoin ostaa aina joulukoristeen matkoiltani. Niitä muiden koristeiden joukossa muovikuuseen ripustaessa voi muistella, mistä ja koska mikäkin koriste on hankittu.

Kallein hankita lienee käsinmaalattu lasipallo Neuschwansteinista, edullisin metallihäkkyrä Tallinnasta. Mukaan mahtuu lasitähti Rovaniemeltä, enkeli Riiasta ja laivapallo George Townista, erikokoisia ja muotoisia koristeita niin koti- kuin ulkomailtakin.

Kauas on kuusi kulkeutunut niistä minimalistisista ajoista, jolloin koristelin aidon kuusen pelkillä punaisilla silkkipalloilla, kynttilöillä ja hopeanauhalla. Sitten piti antaa periksi allergialle ja muovikuusi nyt vain on parempi peittää koristeilla kuin kuvitella sen edes voivan näyttää muulta kuin mitä se on: keinotekoinen.

Ehkä tämä sitten on sitä kaupallista joulua, jota lukioaikainen luokkakaverini vuosia sitten joulukortissaan toivotti.

Johanna Ahopelto

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä