Itsekuri ei olisi pahitteeksi

KOLUMNI

En tapaa tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta pitkin vuotta lupailen silloin tällöin kaikenlaista kuten esimerkiksi yrittää vähentää kiroilua ja hillitä hössötystäni. Syömisestä minun ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä olen jo murrosikäisenä opetellut syömään sen verran kuin kulutan eikä painoni yleensä nouse. Mutta kuntoilla voisin säntillisemmin.

Vaan aina tulee lipsuttua hyvistä aikeista eli itsekuria puuttuu.

Sitä ei sen sijaan puutu niiltä kolmelta entiseltä miespuoliselta työtoveriltani, jotka tapasin entisen työnantajamme järjestämässä pikkujoulussa.

Yksi miehistä oli jäänyt eläkkeelle ennen minua, kaksi minun jälkeeni eikä heillä kenelläkään mielestäni ollut työaikana ylettömästi ylipainoa. Mutta itse kukin heistä oli kuitenkin rukannut elämänsä uuteen malliin eläkkeelle jäätyään ja he kaikki olivat timmissä kunnossa.

Pikkujoulupöydässä heistä kukaan ei edes maininnut jouluruokien lihottavuudesta mitään, vaan jokainen lastasi lautaselleen pöydän antimia. Vaivihkaa vilkuilin heidän syömisiään ja totesin, että kohtuudessa pysyivät kaikki eikä jälkiruokaakaan kukaan jättänyt väliin.

Oli todella nautinnollista syödä heidän seurassaan, kun ei tarvinnut kuunnella selostusta ruokien lihottavuudesta tai siitä, miten rankkaa on kieltäytyä jostain ruoasta. Sellainen vie ruoasta nauttimisen riemun muiltakin. Pikkujoulusta jäi hyvä mieli ja päällimmäisenä oli kaiken aikaa kukkinut huumori. Sitä ei saisi kadottaa tiukimmallakaan dieetillä ollessaan. Muuten elämästä tulee synkkää ja raskasta.

Kaikki kolme pitävät silmällä painoaan, mutta vain yksi heistä punnitsee itsensä joka ikinen aamu. Tietyn rajan yli paino ei saa nousta ja jos niin käy, ylimääräiset kilot lähtevät ruoan määrää vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä.

Kovalla itsekurilla mutta myös huumorimielellä miehet viettävät eläkepäiviään eivätkä suinkaan kieltäydy sen paremmin herkullisista aterioista kuin hyvistä juomistakaan.

Työssä ollessaan he kaikki joutuivat välillä syömään, mitä kiireen keskellä ehtivät. Liikuntakin jäi retuperälle. Eihän lehteen voi jättää lapsille piirustustilaa, vaan jutut on tehtävä, vaikka olisi kuinka nälkä tai väsy.

Luulisi, että moisessa menossa terveys vallan tärvääntyy, mutta ihmeen vähällä nuo työtoverini ovat päässeet. Vain yhdellä on lääkitystä diabetekseen, korkeaan kolesteroliin ja verenpaineeseen.

Mutta ei mies siitä ole mieltään pahoittanut. Hymyillen hän totesi, eläkkeellä olevan aikaa hoitaa itseään. Tyytyväisenä hän sanoi ottavansa lääkkeensä ja voivansa kerrassaan loistavasti.

Kaikilla kolmella on monipuolista ja säännöllistä liikuntaa, joka ei tunnu pakkopullalta.

Kukaan ei myöskään maininnut, että pyytäisi vaimoaan tekemään sitä tai tätä ruokaa. Ilmeisesti miehet kokkaavat joskus itsekin ja muuten ruokailu on asettunut säännöllisiin uomiinsa eikä siitä tehdä sen suurempaa numeroa.

Kannattaisikohan niiden, jotka taas kerran ovat päättäneet laihduttaa, ottaa oppia entisistä työtovereistani ja kaivaa jostakin itsekuria ja myös huumoria. Joskus tuntuu, että liian tiukkapipoinen dieetti rupsahtaa nopeasti.

RITVA LÖFBERG

Kirjoittaja on lapualaislähtöinen journalisti

Kommentoi