Insinööristä ihmiseksi

Puheenjohtamani yhdistys järjesti otsikon mukaisesti nimetyn koulutustilaisuuden lokakuun lopussa Maaherrantalossa. Alkusointuihin perustuvia, vitsikkäiksi tarkoitettuja otsikoita harrastavana pyörittelin tätä nimenomaista otsikkoa mielessäni muutaman vuoden.

Tänä syksynä päätimme johtokunnan kanssa testata jäsenkunnan huumorintajun ja lähetimme Teknillisen seuran jäsenille sekä alueemme tekniikan akateemisille kutsun saapua kuuntelemaan tapakouluttaja Kaarina Suonperän luentoa sekä testaamaan illallisen yhteydessä, miten hyvin oppi upposi.

Yli 70 kiinnostunutta kuulijaa noudatti kutsua.

Johtokunnan teekkarivahvistettu talkooporukka järjesteli paikat luento- ja illallisbuffetkuntoon, Tekniikan akateemiset huolehti kuluista ja kaupunkimme tarjosi mitä hienoimman miljöön tilaisuudelle.

Sadekin alkoi riepotella vasta seuraavana päivänä.

Kun vanhan vitsin mukaan insinöörin etikettisäännöksi riittää, että omalta lautaselta saa syödä, niin nytpä kertasimmekin kauniita käytös- ja pöytätapoja, business-etikettiä ja värien merkityksiä aina aterimien oikeaa järjestystä, kutsukortin merkintöjä ja rintataskuliinan asettelua myöten.

Ja saattoipa meistä itse kukin tunnistaa tavan pitää käsiään joko torjuvasti puuskassa rinnallaan tai ryhmäkuvissa kuin jalkapallokentällä maalin edessä vapaapotkua odotellessa.

Insinööristä ihmiseksi opetelleen kuulijajoukkomme mieleen palautettiin, ettei viinilasia pidellä skoolatessa kädessä kuin hammasmukia iltapesulla.

Kastikelusikka puolestaan taisi olla useimmille uusi tuttavuus, mutta mielenkiintoinen kapinehan tuokin oli.

Mihin etikettiä sitten tarvitaan, kuulee yllättävän usein kysyttävän.

Siihen, ettei joka kerta tarvitse keksiä sitä pyörää uudestaan.

Kun noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, jää aikaa tärkeämpään kuin sen pohtimiseen, kuuluisiko nyt laittaa pitkää vai lyhyttä helmaa, tai kravattia vaiko ruutupaitaa.

Onko sillä sitten väliä, miten pukeutuu? Kyllä on, ellei ihan metsässä yksinään elä.

Vaikka oma itsetunto kestäisikin sen, että saapuisi iltapukujuhliin saunanmaalaustalkoohaalareissa, ei sillä juhlien järjestäjää kohtaan suurtakaan kunnioitusta osoita. Ja ei se ylipukeutuminenkaan varmaan ihan mukavalta tunnu, vaikka siihen kuulemma me suomalaiset harvoin sorrumme.

Eri kulttuurien parissa maailmalla liikkuessa voi monesti huomata, miten erilainen suhtautuminen tapakulttuuriin saattaa kotimaamme ulkopuolella olla.

Harva tahtoo liikematkallaan edes epähuomiossa loukata toista osapuolta survomalla liikekumppanikandidaatin käyntikorttia sitä vilkaisemattakaan housuntaskuun, tai sinuttelemalla ensi kertaa tapaamaansa saksalaista triplatohtoria.

Muistan tuttavani vuosia sitten kertoman tarinan siitä, miten hänen esimiehensä oli ensin vahingossa lipsauttanut japanilaisen liikekumppanin käyntikortin sormistaan maahan, ja hätäpäissään päättänyt pysäyttää ilmalennon tallaamalla vielä varmemmaksi vakuudeksi kortin päälle.

Oppivatko sitten insinöörit ihmisiksi yhden illan kurssin avulla? Tottahan toki, ihmisiähän tässä kaikki olemme, niin insinöörit kuin me muutkin.

JOHANNA AHOPELTO

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä