Idiootin historia

Harvoin tulee miettineeksi, että nykyään käytössä olevat sanat ovat melkoisia selviytyjiä. Ne ovat luovineet tiensä läpi historian mullistusten, tautiepidemioiden ja sotien, jotta voisimme käyttää niitä perheriidoissa ja työpaikkojen kahvihuoneissa.


Monet sanat ovat selviytyneet sopeutumalla, muuttamalla merkitystään. Juuri tällaiset tapaukset avaavat usein yllättäviä näkymiä asenteiden ja maailmankuvan muuttumiseen. Otetaan esimerkiksi arkinen haukkumasana: idiootti.

Käärinliinat-romaanin taustatutkimusta tehdessäni ajauduin lukemaan erään englantilaisen 1400-luvun augustiinilaismunkin kirjoituksia. Tyrmistyksekseni kirjoittaja käytti Jeesuksen opetuslapsista ilmaisua "the twelue ydiotes". Nykysuomella tämä tarkoittaa "kaksitoista idioottia". Siis Jeesus ja kaksitoista idioottia.

Tekstin kirjoittaja ei kuitenkaan joutunut roviolle rienauksesta, sillä idiootti-sana tarkoitti 1400-luvulla jotakin aivan muuta kuin nykyään.

Antiikin Kreikassa idiootti oli "yksityinen ihminen" (kreikan kielen "idios") eli kansalainen, jolla ei ollut sananvaltaa yhteisissä asioissa kuten politiikassa. Myöhemmin merkitys muuttui tarkoittamaan "oppimatonta ihmistä", ja juuri tässä mielessä augustiinilaismunkki sanaa käytti. Jeesuksen opetuslapsethan eivät olleet kirjanoppineita, vaan tavallisia kansalaisia.

En tiedä, milloin lääketiede omi idiootti-sanan tarkoittamaan "vajaamielistä". Nuorempana kuitenkin suurta huvittuneisuutta herätti kaverin vanhempien hyllystä löytynyt 1920-luvun kodin lääkärikirja, erityisesti sen mielisairauksia esittelevä osio. Siinä oli valokuva viiksekkäästä miehestä, joka haisteli kukkaa melko estottomasti hymyillen. Kuvatekstinä oli vain yksi sana: "idiootti".

Hauskaksi asian teki tietysti se, että meille idiootti oli vain ja ainoastaan parjaussana. Vanhan lääkärikirjan julkaisuajankohtana kyseessä oli kuitenkin tieteellinen nimi sairaudelle, jonka vakavimpia oireita oli ilmeisesti estoton kukkien haistelusta nauttiminen.

Preussilaisen lääketieteen kulta-aikana henkisesti tasapainoinen mies ei nähtävästi sellaista harrastanut.

Idiootti on siis ollut vuoroin yhteiskunnan hylkiö, oppimaton rahvas, diagnosoitu vajaamielinen ja nykyään kuka tahansa lähimmäinen, josta emme perusta.

Matkan varrella sivilisaatioita on romahtanut, uusia uskontoja syntynyt ja monta kodin lääkärikirjaa julkaistu. Idiootti-sana on ollut olemassa tuhansia vuosia ennen meitä. Luultavasti se elää pitkään myös sen jälkeen, kun me emme ole enää ketään nimittelemässä.

Nykyajan työelämässä jopa idioottia enemmän on kuitenkin käytössä toinen, nuorempi lainasana: "deadline". Oletan monen tälläkin hetkellä tuntevan, että työtehtävien deadlinen ylittäminen johtaa johonkin kosmiseen katastrofiin. Että kuolema koittaa, ellet uhraa työlle lounastaukojasi, yöuniasi ja sieluasi.

Ei ihme, sillä sanan alkuperä on kolkko. "Deadline" vakiintui käyttöön Yhdysvaltain sisällissodan aikana, jolloin se tarkoitti sotavankileirien kuolemanlinjaa, rajaa, jonka ylittävä vanki ammuttiin kuoliaaksi kyselemättä. Tästä merkitys siirtyi amerikkalaisten sanomalehtien toimituksiin, joissa jymyjuttu piti saada valmiiksi deadlineen mennessä, jos mieli nousta urallaan.

Kun liberaalista markkinataloudesta tuli viime vuosituhannen loppupuolella virallinen maailmanuskonto ja tehokkuudesta julkisenkin sektorin pakkomielle, deadline kohosi sanojen aateliin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että sanojen historian näkökulmasta kyseessä on vastasyntynyt märkäkorva, jolle ei ole suomen kielessä edes suoraa vastinetta. Mieti siis pari kertaa, viitsitkö uhrata sen vuoksi asioita, joiden nimet ovat paljon, paljon vanhempia.

Muista ennemmin katsoa kevättä. Haistele vaikka kukkia, kuin idiootti.