Arkeologiaa ja antikliimakseja

Sain jokin aika sitten käsiini erään merkittävimmistä tänä vuonna ilmestyneistä tietokirjoista.

Kyse on Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin teoksesta Valonkantajat, joka on katsaus suomalaisen salatieteen lähimenneisyyteen ja merkkihenkilöihin.

Kirjansa nimellä tekijät viittaavat luonnollisesti alkuperäisen valonkantajan eli Luciferin arkkityyppiin, jota esoteerisessa ajattelussa on perinteisesti pidetty tiedonjanon ja kapinallisen uuden etsimisen symbolina.

Eräs kirjan luvuista käsittelee porvoolaissyntyistä äpärää, Holger Svedliniä, joka tunnetaan paremmin Ior Bockin nimellä.

Omalaatuiseen äännejärjestelmään perustuvan ja käytännössä koko maailmankaikkeuden selittävän Bockin perheen saagan ohella hänen eniten mainetta saanut projektinsa oli 1980- ja 1990-luvuilla suoritetut kaivaukset niin sanotun Lemminkäisen temppelin löytämiseksi.

Bock sai hankkeensa rahoittajiksi jopa Sipoon Säästöpankin ja Lemminkäinen Oy:n.

Tunnustan, että olen itsekin johtanut pienehköä retkikuntaa, joka eräänä juhannuksena muutamia vuosia sitten suuntasi Gumbostrandin metsiin.

Päämääränämme oli tuo kaksihuippuinen temppelivuori, jonka alla Bockin mukaan sijaitsee sisäänkäynti pakana-aikojen pyhäkköön ja aarrekammioon.

Löysimme paikan kartan avulla ja ensiyrittäjän onnella kuin myöhempien aikojen Indiana Jonesit.

Todistimme Bockin kaivauksien jälkiä maastossa. On olemassa näyttöä siitä, että kaivajat löysivät aikoinaan oletetun sisäänkäynnin takaa kolme peräkkäistä vaakasuoraa kivilaattaa sekä niiden jälkeen muodostelman, jota voitaisiin kutsua portaiksi.

Ongelmat virkavallan kanssa kuitenkin keskeyttivät kaivuutyöt, eikä niitä koskaan ole saatettu loppuun.

Museovirasto pitääkin paikkaa pelkkänä luonnonmuodostelmana, vaikka riippumaton maatutkamittaus osoitti vuoren sisällä parinkymmenen metrin syvyydestä löytyvän kupolimaisen rakenteen. Aivan kuten Bockin saaga kertoo.

Onko Lemminkäisen temppeli sitten todella olemassa? Mystiikan ja esoterian näkökulmasta asialla ei oikeastaan ole merkitystä.

Se joko on tai sitten ei ole. Se on kuin uni, jossa hetken tuntee kaikkien salaisuuksien olevan aivan käden ulottuvilla ja jossa juuri ennen niiden paljastumista herää.

Puuttuva kirjain, kadonnut sana tai luoksepääsemätön temppeli jossain Gumbostrandin uumenissa ovat sekä alku että loppu. Ne ovat tärkein ja kaikki ja juuri siksi ne koskaan saakaan löytyä.

Break on through to the other side, lauloi Jim Morrison. Mutta kuka oikeasti haluaa ottaa riskin?

Kun olet saanut vastauksen, olet todellakin saanut sen. Miellytti se sitten eli ei.

Maailma on avoin ja kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia ainoastaan keskeneräisyyden tilassa.

Tämäkin teksti on kirjoitusvaiheessaan pitänyt sisällään potentiaalin universumin kaikkiin vastauksiin. Siitä olisi voinut tulla ihan mitä tahansa.

Mutta viimeinen piste ja Pohjalaisen taitto muuttavat sen pysähtyneeksi ajatteluksi, rykelmäksi ikuisesti jähmettyneitä kirjaimia.

Perille pääsy on aina antikliimaksi.

HARRI V. HIETIKKO

Kirjoittaja on virkamiesboheemi ja kirjailija

Kommentoi