Ammatillista liittoutumista

Tässä kesällä oli lehdissä juttua ammattiyhdistyksiin liittymisestä tai liittymättä jättämisestä. Aihe kiinnostaa, teinhän siitä sosiaalipolitiikan alan väitöskirjani pari vuotta sitten. Usein aihepiiriä myös lähestytään pohtimalla, miksi ei liitytä. Itse selvitin syitä liittyä sekä tapoja verkostua ja toimia ammatillisessa yhteisössä niin paikallis- kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Pohjoismainen tapa ammattiliittoutua on poikkeus yleiseurooppalaisessakin kentässä. Siinä missä suomalaisista ja ruotsalaisista kolme neljännestä kuuluu johonkin ammatilliseen liittoon, jää vastaava luku alle neljännekseen muissa EU-maissa.

Myös ammattiyhdistystoiminnan luonne on eri kulttuureissa meikäläisestä poikkeava. Kun matkasimme ekonomiryhmässä taannoin Bostoniin tutustumaan Harvard Business Schooliin, totesimme Yhdysvaltain tullilaitoksen tiloja lähestyessämme, että ei ehkä kannata julistaa, että ollaan tässä "union membereitä" reissussa.

Täällä koti-Suomessa puolestaan on luontevaa yhdistää ammatilliset ja sosiaaliset verkot toimimalla kollegiaalisessa hengessä yhdistyksessä, jonka pohjimmainen yhteinen nimittäjä on sama tai samankaltainen koulutustausta.

Itselläni kokemusta niin jäsenenä kuin puheenjohtajana on teknillisestä seurasta sekä kahdesta ekonomiyhdistyksestä ja Akavan aluetoimikunnasta, valtakunnallisella tasolla harrastin ammatillista yhteisöllisyyttä ekonomiliiton hallituksessa ja toimikunnissa. Ja aina pohdittiin, miksi kaikkia potentiaalisia jäseniä ei tavoiteta, miksi ihmiset eivät osallistu, miksi vain harvat vaivautuvat luottamustehtäviin. Siispä tutkin asiaa.

Pääasiallinen syy liittyä akateemiseen ammattiliittoon on työttömyysturva. Näin siitä huolimatta, ettei työttömyyskassajäsenyys ole sidoksissa liittojäsenyyteen. Myös liittojen harjoittama alan edunvalvonta sekä liiton tarjoamat palvelut ja jäsenedut koettiin ekonomien ja tekniikan akateemisten piirissä tekemässäni noin 7000 vastaajan aineiston kattavassa tutkimuksessani merkittäviksi liittymistä motivoineiksi asioiksi.

Liitot toimivat turvana pahan päivän varalle, mutta myös vertaisverkostona. Tämä sosiaalista pääomaa kartuttava piirre noteerattiin vastauksissa, mutta sitä ei useinkaan nähty yhtä arvokkaaksi kuin selvät, suoraan rahassa laskettavat henkilökohtaiset edut.

Nopea potentiaalisen uusjäsenen vakuuttaminen keskittyy henkilökohtaisen tason muuttujien korostamiseen, jäsenpito puolestaan ammattikunta-asioihin ja paikallistoiminnan kautta lähiverkostotason esiin nostamiseen.

Liittojen tehtävät koetaan melko pelkistetysti ammatillisiin ja työsuhdeasioihin liittyviksi. Paikallisyhdistysten tehtävä on verkostojen rakentaminen ja sosiaalisen pääoman kartuttaminen.

Vaikka liittotason verkostoja esiintyy, sekoittuvat ne erityisesti muilla kuin aktiivivaiheen luottamushenkilöillä usein alueyhdistyksen toiminnan kautta luotuihin verkostoihin. Monin osin nämä erilaiset verkostot ovatkin toisiinsa kietoutuneita.Paikallisyhdistystoiminta muuttuu ajan myötä, mutta yhteisöllisyyden tarve ei katoa. Ennen oli tärkeää tarjota lisäkoulutusta, nyt verkotutaan ja vieraillaan yrityksissä. Tulevaisuudessa toiminta on ehkä jälleen jotain muuta.

Johanna Ahopelto

Kirjoittaja on vaasalainen yrittäjä