Älä riko luonnon rauhaa

Ympäristöministeriö on luvannut syksyllä julkaista uuden esitteen nykyisistä jokamiehenoikeuksista. Pohjoismaissa luonnossa liikkuminen on vapaampaa kuin eteläisessä Euroopassa, missä vähät metsät voidaan ihan aidata ja kulkureitit tarkoin määrittää. Suomessa jokamiehenoikeudet perustuvat luottamukseen siitä, että luonnossa liikutaan jälkiä jättämättä. Jokainen ulkomaalainenkin saa kävellä, pyöräillä, hiihtää ja jopa telttailla vapaasti luonnossa kunhan ei riko kenenkään kotirauhaa ja mene liian lähelle pihapiiriä ilman lupaa.

Maanomistajan lupa tarvitaan moottoriajoneuvolla liikkumiseen muualla kuin virallisilla teillä. Esimerkiksi moottorikelkoille on tehty omat reittinsä. Avotulta ei saa tehdä ilman lupaa. Luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia saa poimia. Lisäksi rannoilla saa onkia, pilkkiä sekä veneillä, uida ja peseytyä sekä kulkea jäällä.

Liikkua ei saa sellaisilla pelloilla, niityillä ja istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta. Kulkiessaan ei saa aiheuttaa häiriötä tai haittaa toiselle, ei saa häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä tai häiritä poroja tai riistaeläimiä, kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta tai varpua.

Nämä jokamiehenoikeuden säännöt on edellisille sukupolville opetettu tehokkaasti. Vanha puistolaulu puolen vuosisadan takaa hieman muunneltuine sanoineen voisi nykyisinkin opettaa tavoille: Älä tallaa nurmikoita, Älä puita vahingoita,/Älä riko luonnon rauhaa,/Älä mellasta ja pauhaa,/Korjaa tähteet, joita heität,/Siivoo roskat, joilla peität, luonnon pyhättöä tätä!/Lehdet, kukat rauhaan jätä!/Säästä seinät piirroksilta,/Puut ja pensaat viilloksilta./Varo, suojaa toisen omaa/Älä tahraa mik' on somaa!

Suomen metsissä olevista marjoista ja sienistä kerätään ehkä vain viidenneksen verran. Loput jäävät luonnon omaan käyttöön niin karhuille kuin linnuillekin. Koko satoa ei siis ole koskaan syytä tai mahdollistakaan kerätä. Marjat ovat kuitenkin hyvää ravintoa ja niiden kaupallista poimimista tulisi edistää, mutta kuinka se tehtäisiin kansalaisten hyväksymällä tavalla.

Jokamiehenoikeuden rajoista on tänäkin kesänä keskusteltu. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta MTK:sta ehdotettiin keväällä, että yrityksille marjoja keräävien olisi saatava maanomistajan lupa keräämiseen. Perjantaiaamua radiossa maatalousministeri Koskinen lupasi, että syksyn aikana maanomistajien ja yrittäjien ja muiden asianosaisten on syytä keskustella säännöistä.

Marjan poiminnan luvanvaraisuus olisi turhaa sääntelyä, joka saattaisi kyseenalaistaa myös itselleen marjoja keräävien jokamiehenoikeuden. Sitäpaitsi, iankaikenhan metsämarjoja on poimittu myytäväksi asti.

Närää ovat enimmäkseen aiheuttaneet yritysten organisoimat massiiviset marjastusleirit, jotka paikalliset asukkaat kokevat reviirinsä loukkaajina. Ohjatusti marjoja poimivat pitäisi opettaa pysyttelemään mahdollisimman kaukana talojen pihapiiristä. Ulkomaalaisten poimijoiden työntekoa ei tarvitse estää, mutta toki poimijoiden olojen ja palkkauksen pitäisi olla suomalaisella tasolla.

Riitta Koski

Kirjoittaja on taloustoimittaja