Aivot kiehuu

Kahdeksas vuosi alkaa täyttyä kaupunginvaltuutettuna ja erityisesti kaupunginhallituksen ja sen suunnittelujaoston jäsenenä. Sivutuotteena on lukuisia toimikuntia, kehittämisryhmiä. Muutama kaupunginjohtajistoon kuuluvakin on tullut valittua yhdessä muiden kanssa. Joskus valinta on osunut kohdalle, joskus on viety vierestä. Kaikkien valittujen kanssa on toki hyvä ollut toimia.

Puolueen johtoporukoissa olen toiminut pian kuusi vuotta. Osana puoluevaltuuston johtoa on ollut mahdollisuus osallistua puoluehallituksen työskentelyyn ja viimeiset vuodet myös puolueen työvaliokuntaan.

Hallituskauden alettua hallitusryhmän työskentelyyn osallistuminen on ollut mielenkiintoinen mahdollisuus, vaikka se on pääosin toteutunut etätyöskentelynä.

Valtuustoelämän alkuaikoina yritin vielä olla mukana mieliharrastuksen eli jalkapallon parissa, välillä pelaillen, välillä osana valmennustiimiä.

Vähitellen raja tuli vastaan ja tästä kaikesta oli pakko luopua. Ehkä kaikkea sitä on eniten ikävä.

Vasemmistoliiton piirin puheenjohtajaksi pyrin kerran ja hävisin, toisella kerralla kieltäydyin. Lopulta löysin itseni kuitenkin piirin puheenjohtajana. Monen vuoden kunnallisjärjestön puheenjohtajuus vaihtui koko piirin puheenjohtajuudeksi. Vastuu lisääntyi ja käytettävissä oleva aika vähentyi.

Kun ei ole eläkkeellä eikä erotettu, on siviilityökin hoidettava.

Lastensuojelulaitoksen johtaminen, parin miljoonan euron taloudesta, reilun kolmenkymmenen työntekijän työhyvinvoinnista ja ennen kaikkea sijoitettujen lasten elämästä ja tulevaisuudesta vastaaminen koittelee kyllä jaksamisen sietorajoja.

Pahinta on sietää kun maailman viisain 16-17-vuotias huutaa oikeuksiensa puolesta, halusta elää vapaasti ilman rajoja kuin taivaan lintu.

Monesti vuosia sijoituksen jälkeen tavatut nuoret aikuiset saattavat olla jopa vihaisia siitä, ettei heille kyetty asettamaan riittäviä rajoja ja elämä valui sivuraiteille. Alaikäisinä heidän viisautensa riittää ymmärtämään sen, että rajojen asettaminen on vain aikuisten ilkeyttä!

Nyt on ilmeisesti tullut jokin mitta täyteen. Tapa ajatella, tuntea ja syventyä asioihin on sellainen, että stressi on hiipinyt vaatteisiin.

Aivot kirjaimellisesti kiehuvat. Yöllä tulee joko valvottua, nähtyä unta, herättyä tuskaiseen hikoiluun tai äkkinäiseen oivallukseen.

Oli kyse päättäjää, poliittista toimijaa tai johtamista koskevasta kysymyksestä aina päässä pyörii joku ongelma, joka odottaa ratkaisuaan. Joskus ratkaisu on aamulla valmis, joskus ei.

Työnohjaajana olen vuosien saatossa ottanut kontolle myös toisten murheita. Tosin monesti niiden ratkaiseminen ja yhteinen pohdiskelu on auttanut myös omaa tuskaa. Kun voi olla toisten avuksi, voi samalla keventää omaa painolastiaan.

Kunnallisessa päätöksenteossa tuo sama tunne voi tuoda tyydytystä ja aikansa voi luovia ulos oman jaksamisensa karikoista.

Nyt keväällä ainoa keino aivojen jäähdytykseen on ollut yhteys läheisiin ja linnoittautuminen Arvolan tilan kosteaan ilmastoon ja puutarhanhoitoon. Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito eikä sekään ole niin tärkeää. Näin kuulemma sanovat kiinalaiset.

Harri Moisio

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja