Marjatilanne on surkea, mutta sienisato kukoistaa

Sekaisin olevat kesäilmat ovat laittaneet monet viljelijät ja kasvit koetukselle. Marjat homehtuvat pelloille tai niitä ei tule lähes ollenkaan. Sieniä sen sijaan on runsaasti, mutta kurkku on tiukalla.

VAASA/HELSINKI/SUOMUSSALMI Katja Pesonen katja.pesonen@pohjalainen.fi

Mansikat ovat jo aikaa sitten homehtuneet pelloille, mutta jos ennustuksiin on luottaminen, mustikoita voi vielä maistella tämän vuoden puolella yllin kyllin.

Mustikka on Riitan Herkulle tärkein marja ja vientipäällikkö Ben Strömsten on toiveikas tulevasta sadosta. Parhaillaan eletään kuitenkin kriittisiä hetkiä, näin on myös puolukan kanssa, josta on vielä ristiriitaista tietoa. Variksenmarjan antimet ovat kohtalaiset, kun taas lakka on suuri pettymys.

- Lakkasato on surkea ja jäi periaatteessa tulematta. Hinnat ovat nousseet niin kalliiksi, että teollisuus ei sitä osta. Niinpä suurin osa lakasta on mennyt torimyyntiin. Se on noin puolet kalliimpi kuin viime vuonna, sanoo Strömsten.

Näin kinkkisiin tilanteisiin on mahdotonta varautua, mutta kriisin paikkaa Riitan Herkulla ei ole.

- Olemme siitä onnellisessa asemassa, että viimevuotista varastoa on vielä jäljellä, joten hyvin me pärjäämme.

Kurkulla on luonnollinen paussi

Kurkkua on reippaasti niukemmin kaupanhyllyillä kuin mitä ihmiset olisivat valmiita ostamaan. Toisin kuin marjoissa, siinä syy on kuitenkin luonnollinen eikä ilmojen aiheuttaman vitsaus.

- Samoja kasveja ei käytetä kahta vuotta peräkkäin ja monista tekijöistä riippuen se uusitaan kahdesta neljään kertaan vuodessa, jolloin viljelijät ovat poissa tuotannosta joitakin viikkoja. Kun vaihtoja osuu useita samaan aikaan ja kun kurkkua menisi enemmän kuin valmistuu, silloinhan on pula, kertoo tiedotuspäällikkö Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Hän muistelee erään kauppiaan päivitelleen, mikseivät viljelijät voisi sopia keskenään kasvien uusimisesta niin, etteivät kaikki olisi samaan aikaan seisonnassa.

- Silloinhan oltaisiin jo vankilassa, sehän olisi kartelli, Jalkanen heittää.

Kotimaista ei päihitetä

Kaupat ovat korvanneet kotimaisten kurkkujen puuttumisen tuontivihanneksilla, mutta ne jäävät pitkälti ostamatta. Kotimaisen makeutta on hankala päihittää.

Kurkkujen hinnat ovat koholla, mutta heinäkuun keskihinnoista Jalkasella ei vielä ole tietoa. Kesäkuussa se on ollut 2,01 euroa, kun samaan aikaan viime vuonna summa oli 2,22 euroa nousten elokuuhun mennessä 2,29 euroon. Vielä on siis nousuvaraa.

- Tällaisilla tuotteilla hinnanvaihtelu on aitoa. Eri asia teollisuudessa, jossa hammastahnalle määritellään hinta. Kasvit joko eivät mene kaupaksi tai menevät heti ja se kaikki vaikuttaa.

Sienet menevät toukille

Sienissä on runsautta tänä vuonna, erityisesti herkkutatteja on koko Suomessa hyvät määrät. Valtaosa ruokasienistä on pinnalla, kun kosteus on nostanut ne poikkeuksellisen aikaisin. Herkkutatitkin ilmestyivät Etelä-Suomeen jo juhannuksen tienoilla.

Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio arvelee sienten olevan selvästi viime vuotta edullisempia juuri suuren sadon vuoksi, mutta lisää runsauden olevan myös ongelma. Sienet pitävät kyllä kosteasta, mutta samalla olisi oltava viileää. Sateista huolimatta ilmat ovat olleet lämpimiä ja nyt sienet mätänevät metsiin tai joutuvat toukkien hampaisiin.

- Sienten laatu on jo kärsinyt. Osa tattien ostajista on jättänyt tänä vuonna väliin, koska on todennut ne huonolaatuisiksi. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla, esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla laatu on säilynyt, toteaa Moisio.

Poimijoilta vaaditaan nyt ripeyttä. Sienet säilyvät metsässä keskimäärin neljä päivää, mutta vallitsevan lämpimän kosteuden vuoksi ne noustuaan jaksavat näillä näkymin parin päivän verran. Moisio olettaakin, että tatteja saadaan tänä vuonna syyskuun puoliväliin saakka, kun yleensä niitä löytyy vielä lokakuussa.